Julkaisut

Lenita Toivakka - Kuva Paula Myöhänen 2014

Kokoomusnaisten Toivakka: Rikoslakia on uudistettava väkivalta- ja raiskaustuomioiden osalta

TIEDOTE 6.3.2010

Kokoomusnaisten Toivakka: Rikoslakia on uudistettava väkivalta- ja raiskaustuomioiden osalta

Kokoomusnaisten varapuheenjohtaja, kansanedustaja Toivakka vaatii rikoslain pikaista uudistamista. "Nykyiset oikeuskäytänteet eivät vastaa yleistä oikeustajua. Moni ajattelee, että rikoslakimme suojelee väkivalta- ja raiskausrikosten osalta enemmän tekijää kuin uhria. Yllättävää on myös se, että rikoslaissa raiskaus kategorisoidaan 11 eri tavalla", Toivakka toteaa.

Toivakka luovutti eduskunnan puhemiehistölle perjantaina 5.3. naisjärjestöjen Valoa - ei väkivaltaa yhteiskampanjan julistuksen. Julistuksessa vaaditaan rikoslain uudistamista naisiin kohdistuvan väkivallan osalta. Julistuksen on allekirjoittanut eduskunnan enemmistö, 122 kansanedustajaa.

Kokoomusnaiset vaativat, että oikeusministeri Tuija Brax puuttuu ongelmaan välittömästi. Muussa tapauksessa uudistus on kirjattava viimeistään tulevaan hallitusohjelmaan.

YK:n valvontaelimet ovat useaan kertaan huomauttaneet Suomen korkeista lähisuhdeväkivallan luvuista. Erään tutkimuksen mukaan nainen ottaa yhteyttä viranomaiseen keskimäärin, kun häntä on pahoinpidelty 40 kertaa.

"Moni perheväkivallan uhri kokee syyllisyyttä tilanteestaan eikä lähde väkivaltaisesta suhteesta. Meidän olisi pureuduttava enemmän väkivallan suureen määrään ja syihin. Oikeus hengittää ja elää vapaasti ilman pelkoa kuuluu meille kaikille", Toivakka muistuttaa.

Lisätietoja:

Kokoomusnaisten varapuheenjohtaja Lenita Toivakka 050 512 2928, lenita.toivakka@eduskunta.fi

  • 06.03.2010

Julkaisu arkisto