Julkaisut

Lenita Toivakka - Kuva Paula Myöhänen 2014

Iltalenkille Lenitan ja Ellin kanssa

Lenita Toivakka esitti ylijohtaja Elli Aaltoselle liikuntahaasteen - kävelytapahtuma on Mikkelissä maanantaina 20.9. klo 18 alkaen

Matkalle toivotetaan tervetulleiksi kaiken ikäiset ja kuntoiset liikkumaan omaan tahtiin ja lapsenrattaidenkin kera. Matkalla on mahdollista evästää kansanedustajaa ja valtion aluehallintoa mikkeliläisten tarpeista.

Kaupunginjohtaja Kimmo Mikanderin lenkki oli suosittu ja vastaavaa toivottiin lisää. Kansanedustaja Lenita Toivakka onkin haastanut liikkumaan toisen valtionhallinnon mikkeliläisen, ylijohtaja Elli Aaltosen.

Liikunta ja terveyden edistämisen asiat ovat lähellä ylijohtajan johtamaa Itä-Suomen aluehallintovirastoa, joka yhtenä tehtävänään valvoo kansalaisten terveydenhuollon palvelujen saatavuutta. Terveys lähtee omasta terveyden edistämisestä, jota voi tehdä monin tavoin, muun muassa liikkumalla, sanoo Elli Aaltonen ja toteaa olevan hyvä, että kaupunginjohto on virittänyt ihmiset liikunta-asialle.

Lenita Toivakan haasteen voi ottaa vastaan kokoontumalla maanantaina 20. syyskuuta klo 18 kauppakeskus Akselin ja Itä-Suomen aluehallintoviraston väliselle kävelykadulle, josta kävellään tunnista puoleentoista Emolan suuntaan.
Näytä lisää

  • 17.09.2010

Julkaisu arkisto