Julkaisut

Lenita Toivakka - Kuva Paula Myöhänen 2014

Eduskuntaryhmän tervehdys kokoomusnaisten edustajakokoukselle

Arvoisat ministerit, arvoisat kunniajäsenet, Hyvät kokoomusnaiset, hyvä kokousväki 

Pitkäaikainen tavoitteemme toteutui viime keväänä. Kokoomus on nytsuurin puolue ja Jyrki Kataisesta tuli pääministeri. Eduskuntaryhmämme uusiutui ja saimme loistaviaosaajia eri puolelta Suomea. Ilahduttavaa on, että saimme joukon nuoria kansanedustajia..  ( sofia)

Kiitos teille kaikille siitä kovasta työstä, jonka teitte vaalipiireissänne tavoitteemme saavuttamiseksi. 

Hallitusneuvottelut olivat hyvin värikkäät ja haasteelliset. Välillä ovet paukkuivat ja tilanne näytti hankalalta, mutta lopulta saimme Jyrki Kataisen johdolla muodostettua toimintakykyisen hallituksen.

Kuuden puolueen kesken muodostettu hallitus on aika-ajoin kokenut pienoisia kasvukipuja, mikä on luonnollista näin kirjavassa arvomaailmassa. Toimiva hallitusohjelma antaa kuitenkin hyvän perustan yhteistyölle jaJyrki Kataisen johdolla oma kokenut ja osaava ministeriryhmämme tekee hyvää työtä. Meillä on osaavia naisia huipulla – ministerit Risikko ja Virkkunen viemässä merkittäviä uudistuksia eteenpäin.

Hyvät kuulijat

Pääministeripuolueen kausi alkoi haastavasti ja pilviä on ollut taivaalla jatkuvasti. Syvä valtioiden ylivelkaantumisen aiheuttama kriisi koettelee koko Eurooppaa. Löperösti taloutensa hoitaneet maat ovat itse syyllisiä taloutensa heikkoon tilaan. Kuitenkin on tosiasia, että maailmalla tapahtuvat talouden heilahtelut vaikuttavat kaikkiin ja erityisesti vientivetoiseen Suomeen. Tosiasioiden kieltäminen ei poista kriisin uhkaa Suomesta.

Pääministerimme on merkittävässä asemassa taltuttamassa velkakriisiä, sekä tiukentamassa eurooppalaista talouskuria. Juuri nyt on tärkeintä hoitaa akuutein kriisi pois päiväjärjestyksestä, jotta voimme keskittyä uuden kasvun luomiseen.

Suomi on hoitanut omaa talouttaan vastuullisesti ja olemme vahvassa asemassa moniin muihin Euroopan maihin nähden. Meitä kuunnellaan. Emme voi kuitenkaan tuudittautua tähän. Maailmantaloudellinen tilanne ja yhteiskunnassamme tapahtuvat muutokset velvoittavat meitä vastuullisuuteen.

Vastuullisuutta on kriisin pitäminen Suomen ulkopuolella; vastuullisuutta on koulutuksesta, työllisyydestäja toimeentulosta huolehtiminen; vastuullisuutta on myös turvallisuutemme varmistaminen ja taloudesta huolehtiminen niin, että tulevat sukupolvet saavat elää hyvässä ja taloudellisesti kestävässä yhteiskunnassa.

Vastuullisella toiminnalla edistämme mahdollisuuksiamme selvitä tulevista haasteista. Me emme voi loikata puskaan ja toivoa parasta. Sen sijaan, meidän on uskallettava tehdä hankaliakin päätöksiä, jotta voimme turvata hyvinvoinnin myös tulevaisuudessa.Kun maailmalla tuulee, oma pesä on pidettävä kunnossa.. Se, että kannamme vaikeina aikoina aidosti vastuuta, luo Toivoa!

Gallupit ovat ilahduttavasti näyttäneet, että yhä useampi suomalainen luottaa tapaamme hoitaa isänmaatamme. Uskon, että kannatuksemme perustuu juuri vastuulliseen ja johdonmukaiseen tapaamme toimia. Kykyymme luoda toivoa, vaikka maailmalla tulee. Tuomionpäivästä puhumisen sijaan tarvitaan valonpilkahduksia; tarvitaan rehellistä keskustelua vaikeistakin asioista; tarvitaan vastuunkantajia ja kaikkensa hyvinvoinnin eteen tekeviä ihmisiä. Kokoomuksessa näitä vastuunkantajia riittää!

Hyvät naiset

Kokoomusnaiset ovat aina toimineet aktiivisesti tasa-arvon, hyvinvoinnin,sekä osaamisen ja yrittäjyyden edistämiseksi. Meillä naisilla on tärkeä rooli ja vastuu yhteiskuntamme hyvinvoinnin turvaamisessa.

Tämä vastuu tarkoittaa, että rakenteita on uudistettava ja työuria pidennettävä, jotta hyvinvointi voidaan turvata. Tämä vastuu voi tarkoittaa myös säästöjä ja leikkauksia. Onkin tärkeää, että jos tuohon tilanteeseen joudutaan, säästöjä ei tehdä kokoomuslaisen arvomaailman vastaisesti. Nuoria ei saa päästää syrjäytymään, vanhuksia ei jätetä heitteille ja toisaalta kannustetaan työntekoon ja yrittäjyyteen sekä parannetaan edelleen työn ja perheen yhteensovittamista. Vain vahva talous voi turvata hyvinvointimme.  

Hyvät kuulijat, 

Muutama viikko sitten pidetyssä ylimääräisessä puoluekokouksessa, valitsimme Sauli Niinistön presidenttiehdokkaaksi.  Sauli on erinomainen ehdokas ja hänen puolestaan on niin helppo tehdä työtä. Tässä meillä kokoomusnaisilla on suuri ilo, vastuu ja tehtävä, jota teemme mielellämme ja tehtävä, joka samalla luo meille lisää yhteenkuuluvuutta ja nostetta tulevaan toimintaamme. 

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puolesta haluan kiittää kokoomusnaisia erinomaisesta yhteistyöstä sekä toivottaa meille kaikille antoisaa edustaja kokousta täällä Seinäjoella!

  • 13.11.2011

Julkaisu arkisto