Julkaisut

Lenita Toivakka - Kuva Paula Myöhänen 2014

Hallitus panostaa nuoriin ja tulevaisuuteen


 

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Lenita Toivakka:

 

”Panostukset nuoriin parasta parasta tulevaisuuspolitiikkaa”

 

Kokoomuksen Lenita Toivakka on ilahtunut kehysriihessä nuorille kohdistetuista merkittävistä lisäpanostuksista. ”Kataisen hallitus pitää nuorille antamansa lupauksen. Nuoriin on nyt panostettava, sillä he ovat huomisen hyvinvoinnin rakentajia”, Toivakka tiivistää.

 

Kehysriihessä nuorisotyöttömyyden ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi päätettiin toteuttaa osana yhteiskuntatakuuta erityinen osaamisohjelma, jossa panostetaan erityisesti ammatilliseen lisäkoulutukseen ja oppisopimuskoulutukseen. Myös työttömille nuorille suunnattuihin työharjoittelupaikkoihin, työpajoihin, suunnataan 10 miljoonan euron vuosittainen lisäys.

 

”Koulutuspanostukset ovat korvaamattoman tärkeitä, sillä Suomea rakentamaan tarvitsemme jokaista nuorta ja heidän osaamistaan”, Toivakka muistuttaa.

 

Toivakan mukaan nuorille suunnatut panostukset ovat hallituksen konkreettinen osoitus siitä, että yhtään nuorta ei jätetä yhteiskunnan ulkopuolelle. ”Esitys täydentää hienosti hallitusohjelmassa sovittua nuorten yhteiskuntatakuuta”, Toivakka iloitsee.

 

Toivakan mukaan kehysriihessä tehdyt päätökset myös kannustavat nuoria aktiivisuuteen. Osana työurapakettia päätettiin kannustimesta osallistua aktivointitoimenpiteisiin ansiosidonnaisella työttömyyspäivärahalla. Myös pienimpiin palkkatuloihin kohdistuva työtulovähennys kannustaa nuoria työn vastaanottamiseen.

 

”On hienoa, että yhteiskunta kannustaa aktiivista nuorta eteenpäin”, Toivakka toteaa.

 

Toivakan mukaan kehysriihen tulos on ennen kaikkea osoitus siitä, että hallitus on kyennyt tekemään riittävästi uskottavia sopeutustoimia siten, ettei heikoimmassa asemassa olevilta leikata, vaan päinvastoin. ”Panostukset nuoriin ovat parasta tulevaisuuspolitiikkaa”, hän kiteyttää.

  • 23.03.2012

Julkaisu arkisto