Julkaisut

Lenita Toivakka - Kuva Paula Myöhänen 2014

Digitointi on pop - edunvalvontatyö palkittiin

Viime vaalikaudella silloisen opetusministerin Henna Virkkunen tekemä periaatepäätös Kansallisarkiston keskusarkiston sijoittamisesta Mikkeliin on saanut keskeisimpien ministeriöiden hyväksynnän.

Kansallisarkisto on ensi vuoden budjetissa valtuutettu tekemään uutta keskusarkistoa koskevan vuokrasopimuksen. Vuonna 2017 valmistuvan arkistotalon rakentamisesta Mikkeliin vastaa Senaatti-kiinteistöt.

Mittavan rakennushankkeen työllistävien vaikutusten lisäksi keskusarkiston sijoittuminen Mikkeliin tukee jo olemassa olevaa arkistointiosaamista, jota on muun muassa ammattikorkeakoulussa, Kansalliskirjaston digitointi- ja konservointikeskuksessa sekä Elinkeinoelämän keskusarkistossa. Vahva osaaminen myös vaikutti myönteisen päätöksen syntymiseen.

Tämän eteen on tehty paljon työtä. Tuntuu hyvältä, kun tuloksia syntyy. Toki asia on vielä vahvistettava budjettiriihessä ja eduskunnassa.

Lisää aiheesta Länsi-savon pääkirjoituksessa:http://www.lansi-savo.fi/Mielipiteet/12565226.html

  • 17.08.2012

Julkaisu arkisto