Julkaisut

Lenita Toivakka - Kuva Paula Myöhänen 2014

Oppositiolla suunta hukassa

Olen harmissani ensi vuoden budjettia koskevan lähetekeskustelun laimeasta sävystä.

On tärkeää, että asioista keskustellaan ja epäkohtia nostetaan esiin. Se on hyvien päätösten perusedellytys. Nyt on kuitenkin sorruttu pelkkään vaihtoehdottomaan kritisointiin.

Opposition puheenvuoroissa toistuvat vuorotellen vaatimukset velan taittamisesta ja menojen lisäämisestä - ihmettelen, mitä oppositio oikein haluaa.

Todellisia, vastuullisia vaihtoehtoja ei ole joko kyetty tai haluttu esittää. Tämä on kuitenkin parlamentaarisessa demokratiassa ollut nimenomaan opposition rooli.

Vaihtoehtojen lisäksi olen jäänyt kaipaamaan vastuullista ajattelua.

Historiamme tapahtumat ovat vaatineet kylmähermoista ja järkiperäistä ajattelua. Suomalaiset ovat tunnettuja ratkaisukeskeisestä tavastaan kohdata haasteet. Viikon keskustelujen perusteella tuntuu, että oppositio on joko umpiväsynyt tai linjausten suunta on hukassa.

  • 20.09.2012

Julkaisu arkisto