Julkaisut

Lenita Toivakka - Kuva Paula Myöhänen 2014

Sauli Niinistön muotokuva paljastettiin eduskunnassa

Entisen puhemiehen Tasavallan Presidentin Sauli Niinistön muotokuva paljastettiin tänään iltapäivällä eduskunnassa. Sain olla kutsuvieraana seuraamassa tapahtumaa. Paikalla olivat presidenttimme lisäksi puoliso Jenni sekä arvostettu taiteilija Marjatta Tapiola.

Teos on Niinistön näköinen. Siinä istuu ajatteleva, rauhallinen, viisas, herkkä mies, joka keskittyy lukemaan kirjaa. Presidenttimme kertoi, että hän luki kyseistä paksua kirjaa mallinaolosessioiden aikana. Se helpotti paikallaan oloa, joka ei presidentille kuulumma ole helppoa.

Teos poikkeaa muista puhemiehentilan tauluista väritykseltään ja tyyliltään. Valkoinen tyhjä tausta miellytti erityisesti presidenttiä. Se miellytti myös minua. Hän kertoi ihastuneensa itämaisen taiteen suhteesta tyhjään, valkoiseen tilaan. Siellä tyhjyys on täynnä energiaa, kun länsimaissa tyhjän tilan täyttäminen on tärkeää.

Minusta taulu oli erittäin onnistunut. Se oli kohteensa oloinen ja tyylinen sekä kaunis. 

         

   

  • 15.02.2013

Julkaisu arkisto