Julkaisut

Lenita Toivakka - Kuva Paula Myöhänen 2014

Terveydenhuollon rahoitus uusiksi ja potilas hyötyy

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Lenita Toivakka pitää erittäin tärkeänä budjettiriihen rakennepäätöksiä. Merkittävää on terveydenhuollon rahoituksen yksinkertaistaminen ja kokoaminen yhteen kassaan.

”Enää ei yksi taho maksa sairaspäivärahaa ja toinen selkäleikkausta. Rahoitusratkaisu on välttämätön hyvinvointipalvelujemme rahoituksen varmistamiseksi ja se tukee sote-uudistuksen edistämistä. Malli mahdollistaa sen, että raha voidaan laittaa seuraamaan potilasta ja potilaan valinnanvapaus kasvaa”, Toivakka toteaa.

Sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitusta yksinkertaistetaan purkamalla monikanavaisuus, mikä tarkoittaa selkeämpää ja tehokkaampaa rahankäyttöä.  Mallissa hyvinvointipalveluiden rahoitus eli esimerkiksi valtionosuudet, kuntien ja Kelan rahoitus on tarkoitus antaa yksiin käsiin.

”Kaikille ovat tuttuja terveyskeskusten jonot. Potilaiden seisottaminen niissä on turhaa. Kun hoitoon pääsee oikeaan aikaan, säästetään terveyttä ja euroja", Toivakka katsoo.

"Myös terveyspalveluihin saadaan lisää laatua. Kun raha liikkuu potilaan mukana, kilpailevat terveyskeskukset ja sairaalat panostaen siihen, mikä potilaalle on parasta. Näin terveydenhuollostamme tulee täysin uudella tavalla potilaslähtöistä", Toivakka iloitsee.

"Uudistuksen valmistelussa on huolehdittava siitä, että kaikkia tuottajia kohdellaan samalla tavalla - julkinen, yksityinen ja kolmas sektori ovat kaikki kaivattuja kuntien kumppaneita terveydenhuollon järjestämisessä. Tärkeää on, että kaikkia rahoituskanavia tarkastellaan ja että kaikki tahot ovat mukana uudistuksen valmistelussa", Toivakka toteaa.

  • 30.08.2013

Julkaisu arkisto