Julkaisut

Lenita Toivakka - Kuva Paula Myöhänen 2014

Yrittäjyyden into byrokratian tilalle

Kokoomuksen mikkeliläinen kansanedustaja Lenita Toivakka on huolissaan yrittäjyyttä haittaavan sääntelyn määrästä.

”Sääntelyn määrä ja yksityiskohtaisuus haittaavat yritysten toimintaedellytyksiä, hidastavat kasvua ja uusien työpaikkojen syntyä. Esimerkiksi lupahakemuksiin ja valituksiin kuluva aika on pois taloudellisesta tuotteliaisuudesta”, korostaa Toivakka.

Toisena esimerkkinä hän mainitsee nuorisotakuuseen ja nuorten työllistämiseen liittyvät haasteet. ”Monella eteläsavolaisella yrittäjällä on todellinen halu tarjota nuorille työkokemusta, mutta työllistämiseen liittyvä byrokratia toimii merkittävänä hidasteena, paikoin jopa esteenä”, toteaa Toivakka.

Hän kuitenkin muistuttaa, että sääntelyä toki tarvitaan, jotta markkinat toimivat, mutta ylisääntelyllä tukahdutamme innovaatiot ja luovan ajattelun. ”Meidän on kyettävä punnitsemaan nykytilaa ja säännöstön tarkoituksenmukaisuutta ja tarvittaessa luovuttava turhista laeista, säännöistä ja normeista. Päättäjien on kuultava yrittäjiä nyt erityisen tarkkaan, kun talouden tila on vielä epävakaa. Uudet työpaikat ja talouskasvu syntyvät nimenomaan pk-yrityksissä.”

Eteläsavolaiset kansanedustajat tapasivat tänään maakunnan yrittäjiä eduskunnassa.

  • 02.10.2013

Julkaisu arkisto