Julkaisut

Lenita Toivakka - Kuva Paula Myöhänen 2014

Hienoja ajatuksia, Keskusta - mistä rahat?

Keskusta esitteli oman vaihtoehtobudjettinsa tiistaina eduskunnassa. Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Lenita Toivakka toteaa Keskustan vaihtoehdon sisältävän sinänsä hyvän ajatuksen talouskasvun ja työn merkityksestä, mutta epäilee Keskustan ratkaisumallien rahoitusta ja tehoa.

”Keskusta ehdottaa jälleen kasvurahaston ja valtion Infra Oy:n perustamista sekä Fortumin sähkönsiirtoverkkojen ostamista valtiolle”, Toivakka toteaa.

”Mitä valtion omaisuutta Keskusta ajatteli myydä, jotta sillä saataisiin kasaan vaadittava valtava rahasumma, joka väkisinkin nousee useisiin miljardeihin euroihin? Mikä takaa sen, että valtion omaisuus tuottaisi näissä kohteissa paremmin kuin nykyisissä kohteissa?”, Toivakka kysyy.

”Keskusta tarjoaa Infra Oy:tä kansalaisten sijoituskohteeksi, jolloin sen pitäisi myös tuottaa tasaisesti, jotta Keskustan lupaus turvallisesta, pankkikoron ylittävästä sijoituskohteesta toteutuisi. Sähkönsiirto voisikin tuottaa, mutta miten Keskusta saisi tuottoja liikenneväylien rakentamisesta ja korjaamisesta”, Toivakka ihmettelee. ”Johtaisiko Keskustan malli jossain vaiheessa tiemaksuihin, tietulleihin tai kilometrimaksuihin, kun Infra Oy:n pitäisi saada tuottoa sijoituksilleen?”, Toivakka kysyy.

”Keskustan tavoite työn ja talouskasvun lisäämisestä on täysin oikea ja sama kuin Kokoomuksella. Pelkään vain, että Keskustan ratkaisut ovat kalliita ja päällekkäisiä jo olemassa olevien ratkaisujen kanssa esimerkiksi yritysrahoituksen suhteen”, Toivakka päättää.

  • 22.10.2013

Julkaisu arkisto