Julkaisut

Lenita Toivakka - Kuva Paula Myöhänen 2014

Sote-yhteistyön rakentaminen voi alkaa

Kansanedustaja, maakuntavaltuuston puheenjohtaja Lenita Toivakka (kok) on suunnattoman iloinen Etelä-Savon läntisten kuntien aikeista yhteisen sote-alueen rakentamiseksi. Pieksämäen mukaantulo on mahtava uutinen ja tärkeä palvelujen turvaamisen ja kokonaisuuden onnistumisen kannalta. Suurella joukolla maakunnan päättäjiä ja virkamiehiä on selkeästi katse tulevaisuudessa ja aito halu yhteistyössä toimia kuntalaisten parhaaksi.

Tärkeintä on perusterveydenhuollon vahvistaminen kestävällä tavalla tulevaisuuden haasteet tunnustaen. Se tapahtuu parhaiten yhdistämällä sairaaloiden ja perusterveydenhuollon sekä sosiaalipalvelujen hallinto yhteen. Tuolloin hoitoketjut paranevat, ammattilaisten yhteistyö ja tiedonkulku paranee ja potilaan pompottelu vähenee. Kun kuntalainen saa hoitoa jonottamatta oikeaan aikaan lähellä kotia myös erikoissairaanhoidon tarve vähenee. Samalla painopistetta saadaan siirrettyä kuntien terveyskeskuksiin ja matalan kynnyksen palveluihin, toteaa Toivakka.

Kuntien hyvä yhteistyö mahdollistaa myös laadukkaan erikoissairaanhoidon säilymisen seudulla. Kakkostason päivystystason sairaalan säilyminen maakunnassa on välttämätöntä ja kaikkien eteläsavolaisten etu. Pieksämäen sairaalan toiminnan kehittäminen on huomioitava heti viisaasti sairaaloiden välisessä työnjaossa.

Pieksämäen valtuuston viime viikkoinen päätös selvitystyön aloittamisesta Mikkelin kanssa mahdollistaa sote-yhteistyön suunnittelun aloittamisen välittömästi. On hienoa, että suurin osa eteläsavolaisista kunnista on valmis rakentavaan yhteistyöhön palvelujen turvaamiseksi maakunnassa. Ikävää on, että Savonlinna ei ole kiinnostunut edes selvittämään sosiaali-ja terveyspalveluja turvaavaa mallia nimenomaan eteläsavolaisten kuntien kanssa.

Myös valtiovalta kannustaa vapaaehtoiseen yhteistyöhön terveyspalvelujen turvaamiseksi. Eteläsavolaisten kuntien onkin viisasta aloittaa yhteistyön suunnittelu välittömästi. Kun kaikki ovat halukkaita, mikään ei enää estä työn aloittamista. Rakentavan yhteistyön avulla kaikenikäisillä kuntalaisilla on tulevaisuudessakin edelleen aito mahdollisuus asua, elää ja tehdä työtä omalla rakkaalla kotiseudullaan.

Suunnittelun kaikissa vaiheissa on tärkeää ottaa maakunnan terveydenhuollon ammattilaisten osaaminen käyttöön saumattoman hoitoketjun rakentamiseksi ja palvelujen laadun turvaamiseksi, korostaa Toivakka lopuksi.

Kansanedustaja Toivakka puhui sunnuntaina Mikkelin kokoomuksen kunnallisjärjestön syyskokouksessa.

  • 10.11.2013

Julkaisu arkisto