Julkaisut

Lenita Toivakka - Kuva Paula Myöhänen 2014

Syömishäiriöön sairastuneiden ääni kuuluviin

Kansanedustajat Lenita Toivakka (kok) ja Jani Toivola (vihr.) toivovat syömishäiriösairauksien hoitoketjuun yhtenäisyyttä ja selkeyttä.

Syömishäiriösairauksien hoidossa on edistytty, mutta valtakunnallisesti sairauksien hoidon ongelmana on usein hoitoon pääsy sekä oikeanlaisen hoidon löytyminen sairastuneelle. Hoito ja kuntoutus ovat lisäksi valtakunnan tasolla sisällöllisesti määrittymättömiä.

”Eniten kehitettävää on perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välisen toimivan hoitopolun luomisessa. Nyt potilasta saatetaan pompotella asiantuntijalta toiselle eikä sairauden moninaisuutta välttämättä tunnisteta. Monesti keskitytään vain yhteen oireeseen ja kokonaisuus jää hoitamatta. Apua voi olla erittäin vaikeaa saada eikä potilaan ääni aina tule kuuluviin”, Toivola ihmettelee.

Kansanedustajat ehdottavat, että Suomessa tulisi ottaa mallia Ruotsista, jossa syömishäiriöistä on koottu kattavasti tietoa erilaisista ja -tasoisista hoitomahdollisuuksista, mutta myös erikoistuneista palveluista. Hoitopaikkoihin on mahdollista päästä myös ilman lähetettä, itse hakeutumalla.

”Tuore tutkimus osoittaa oireiden yleisyyden. Jopa joka kymmenes suomalainen kärsii syömishäiriön oireista nuoruudessaan - yhdeksän kymmenestä on tyttöjä ja naisia. Nyt haluamme yhteistyössä järjestöjen kanssa edistää hoidon toimivuutta luomalla yhtenäisen ja moniammatillisen hoitopolun. Ruotsissa käytettävä osaamiskeskusmalli on toimiva ja sen kaltaisia hyviä käytänteitä on tuotava osaksi suomalaista palvelujärjestelmää”, Toivakka esittää.

Eduskunnan syömishäiriösairauksien -ryhmä järjesti keskiviikkona eduskunnan kansalaisinfossa ensimmäisen seminaarin syömishäiriösairauksista ja niiden hoidosta Suomessa.

  • 13.11.2013

Julkaisu arkisto