Aika puhua lähisuhdeväkivallasta

Lähisuhdeväkivalta on yksi Suomen vaikeimmista ihmisoikeusloukkauksista. Kokoomusnaiset ovat pitkään ja näkyvästi vaatineet toimia  lähisuhdeväkivallan torjumiseksi. Aika puhua-kampanjassamme  nostimme kissan pöydällä. Vaietusta ongelmasta ryhdyttiiin puhumaan avoimemmin. 

Kokoomusnaisten tavoitteiden mukaisesti viime vuonna lievä pahoinpitely lähisuhteessa tuli virallisen syytteen alaiseksi rikokseksi.  Tämä on lisännyt selkeästi lähisuhdeväkivallasta tehtyjen ilmoitusten määrää.  Myös vainoamisen kieltävää lakia ollaan valmistelemassa.  Nämä ovat merkittäviä parannuksia, mutta työtä riittää vielä.

Lähisuhdeväkivaltaa pidetään yksityisenä asiana eikä siihen tohdita puuttua. Erityisesti naiset tarvitsevat tukea ja rohkaisua, sillä neljä naista kymmenestä ei kerro kokemastaan väkivallasta kenellekään. Syynä on häpeä ja apua haetaan vasta kun tilanne on kehittynyt äärimmilleen.

Kunnille annettiin vuonna  2008  lähisuhde-ja väkivallan ennaltaehkäisyn suositukset. Kokoomusnaiset vaativat vuonna 2010 jokaiseen Suomen kuntaan lähisuhdeväkivallan vastaista toimintaohjelmaa.  Valitettavasti kehittämistyö on kunnissa hiipunut; vain joka kolmannessa kunnassa on tai on tekeillä väkivaltaa ehkäisevä ohjelma.

Toimintaohjelmassa määritellään, miten väkivallan uhri kunnassa kohdataan, miten hän saa apua ja miten väkivalta tunnistetaan. Monen ongelman ja sairauden taustalla on väkivaltaa. Suurimmassa osassa Suomen kuntia väkivallan uhrin palveluketju ei toimi, vastuut ovat epäselviä ja viranomaisten välinen tiedonkulku ontuu.  Kunnissa pääosin korjaillaan väkivalllan seurauksia, mutta ei pureuduta sen syihin ja ehkäisyyn. Avun hakemisen kynnystä on madallettava, jotta uhri saa ja uskaltaa hakea apua.

Nyt kun sosiaali- ja terveyspalveluja uudistetaan ja organisoidaan uudelleen, on ehkäiseviä ja matalan kynnyksen palveluja vahvistettava. Väkivallan uhreille on kunnissa rakennettava selkeä hoitopolku. Järjestöjen ja kunnan osaajien yhteistyön on oltava aitoa ja organisoitua. Kumppanuuden avulla voidaan luoda uusia toimintamalleja tehokkaasti. Kuten kotikaupungissani Mikkelissä, jossa kaupunki hankki valvontakameroita vainon uhreille. Hanke toteutettiin yhdessä paikallisen väkivaltaa ehkäisevän järjestön kanssa.

Kun puhutaan lähisuhdeväkivallasta on aina huomiotava lasten tilanne. Lapsi on aina uhri, kun perhessä on väkivaltaa, vaikka lyönnit eivät häneen kohdistuisikaan. Lastensuojelussa väkivaltaa käsitellään usein parisuhde-tai päihdeongelmana. Perheväkivalta vaikuttaa kuitenkin aina lapsiin. Turvallisuuden järkkymisellä on aina seurauksia lapsen kasvuun ja hyvinvointiin.

Palvelut ja lainsäädäntö on saatava paremmin kohtaamaan lähisuhdeväkivallan todellisuutta. Kuntavaaleissa on taas aika puhua lähisuhdeväkivallasta. Turvallinen kunta on jokaisen suomalaisen oikeus.

Kodin seinien sisällä tapahtuu väkivallantekoja, joista ei puhuta. Viranomainen ei voi tarjota apuaan, jos ei tiedä avuntarpeesta.  Väkivallan vastainen työ kuuluu meille kaikille. Väkivalta ei ole yksityisasia vaikka se tapahtuisi neljän seinän sisällä. Lähisuhdeväkivallan uhri tarvitsee aina apua. Puuttuminen on velvollisuutemme, se on auttamista.