Blogi

Onko slow life kasvun uhka?

 

Slow life  on kiireetöntä eloa, jonka periaatteiden mukaan kaikki tehdään hitaasti ja rauhallisesti. Suomeksi slow meininkiä voi kutsua leppoistamiseksi. Heinäkuun helteisinä lomapäivinä slow elämä on kiehtovaa ja tuntuu ainoalta oikealta. Olen itsekin saanut muutaman päivän olla vaan aivan rauhassa mökkiterassilla, laiturilla ja tuijotella lähes olemattomia pilvenhattaroita. Ajatukseni ovat saaneet paeta arjen urilta. Lepo ja kiirettömyys ovat tehneet hyvää.

Eilen keskustelimme Savonlinnassa Saimaa Summit-tapahtumassa siitä, onko slow life kasvun uhka. Tohtori Tarja Cronberg, Suomen yrittäjien puheenjohtaja Jarkko Wuorinen ja minä saimme arvovaltaisen yleisön edessä ääneen pohdiskella, mitä ajatuksia tämä meissä herätti.

Slow - ajattelua tarvitaan arkeen ja työelämään. Kasvu ja kiireettömämpi elämä eivät ole toisilleen vastakkaisia. Varaa puhtaaseen slow-elämäntapaan ei ole, mutta toki slow-ajattelua on tarpeellista tuoda työelämään inhimillisyyden lisäämiseksi ja jaksamisen tueksi. Taantuman jälkimainingeissa olisikin hyvä pysähtyä tarkastelemaan vallitsevia arvoja ja pohtia, olisko jotain tehtävä toisin.

Viime vuosien nopea talouskasvu ei ole tuottanut vain hyvää. Kiire ja kovat arvot ovat aiheuttaneet kasvavaa pahoinvointia ja osa ihmisistä on jäänyt  kasvun jalkoihin. Lapset ja ikäihmiset erityisesti kärsivät työikäisten vauhdista. Monet lapset ja nuoret potevat jatkuvaa aikuisen nälkää ja ikäihmiset ovat yksinäisiä ja masentuvat. Kaikki nuoret eivät pääse sisällä työelämään ja suuri, kasvava joukko nuoria jää työkyvyttömyyseläkkeelle jo alle kolmikymppisinä.  Toisaalta tuoreen EVA:n tutkimuksen mukaan joka kolmas nuori ei haluaisi tehdä työtä vaan voisi elää yhteiskunnan tarjoamalla sosialiturvalla. Jotain on pielessä.

On selvää, että työtä on jatkossakin tehtävä ja kasvua tarvitaan. Taloustaantuman aiheuttamat vauriot julkiseen talouteen on korjattava. Kestävyysvaje on kurottava umpeen ja samanaikaisesti meidän on pidettävä kiinni hyvinvointipalveluistame ja- lupauksistamme. Tämä kaikki on jatkossa tehtävä pienemmällä porukalla. Huoltosuhteemme heikkenee hurjaa vauhtia, nopeimmin Euroopassa. Joka vuosi tästä eteen päin työmarkkinoille tulee 10 000 nuorta vähemmän kuin sieltä eläkeikää lähestyviä poistuu.

Jotta työtä jatkossakin jaksaa tehdä, on entistä enemmän on panostettava työelämän laatuun ja sen parantamiseen. Työurien pidentäminen lähtee ensisijaisesti työelämän parantamisesta. Työelämän on muututtava inhimillisemmäksi. Työn ja perheen erilaisten elämäntilanteiden yhteensovittamista tulee edelleen kehittää. Uskon, että tämä kaikki tapahtuu väistämättä, sillä hyvät työyhteisöt houkuttelevat osaajia. Johtaminen ja esimiestyö tulevat olemaan kova juttu.

Mutta onko työ yksin syypää kasvaviin ongelmiin? Miten käytämme vapaa-aikaamme?  Liikkumattomuus, liiallinen alkoholinkäyttö, vähäinen uni kuormittaa ja vie voimat arjesta.  Netissä on surffailtava ja facebook on päivitettävä. Lapset on vietävä harrastuksiin ja oma jumppa alkaa samaan aikaan. Ja kuka  käy kaupassa? Milloin ehdimme olemaan perhe, ruokailla yhdessä ja vaihtaa kuulumiset.

Osaammeko oikeasti elää slow silloin, kun se olisi mahdollista?

 

Jaa artikkeli

Kommentit (1)

Jätä kommentti


Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto