Blogi

Yhdessä - avoimen ja turvallisen yhteiskunnan puolesta

Eilinen oli surullinen päivä. Taas kerran koimme iskun suoraan Euroopan sydämeen. Raukkamaisen iskun, joka kohdistettiin viattomia ihmisiä ja eurooppalaisia arvojamme kohtaan.

Kuten viime syksyn Pariisin iskujen jälkeenkään, meidän ei tule nytkään antaa pelolle valtaa. Pariisin iskujen jälkeen olimme kaikki pariisilaisia. Viime aikoina Turkissa Ankarassa ja Istanbulissa tapahtuneet räjähdykset ovat tuoreena mielissämme. Nyt eilisen murhenäytelmän jälkeen olemme kaikki brysseliläisiä. Me näytämme yhtenäisyytemme ja sen, että meitä ei tälläkään kertaa lannisteta tai saada tinkimään arvoistamme. Samalla kun annamme aikaa surulle, puolustamme päättäväisin toimin avointa yhteiskuntaa.

Kun pohdimme sitä, millä vastaamme terrorismiin, on pidettävä mielessä mistä terrorismi kumpuaa, mistä ääriliikkeet saavat jalansijansa.  Välittömien, turvallisuutta lisäävien toimien lisäksi on puututtava terrorismin ja ääriliikkeiden juurisyihin. Kyse on usein nuorista, usein nuorista miehistä, jotka eivät näe itsellään tulevaisuutta, eivät mitään toivoa. Terrorismi - niin mahdottomalta kuin se meidän ajatusmaailmassamme tuntuukin - näyttäytyy näille ihmisille vaihtoehtona.

Esimerkiksi Afrikassa väkiluvun ennustetaan kaksinkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä. Suomen kehitysyhteistyöllä pyrimme parantamaan ihmisten elinoloja, antamaan koulutusta ja edistämään työpaikkojen syntyä. Luomme samalla ihmisille uskoa siihen, että heillä on kotimaassaan mahdollisuus työllistyä, ansaita elantonsa, elättää perheensä -  siis mahdollisuuksia vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa. Näin paine siirtolaisuuteen tai ääriliikkeiden houkuttelevuus vähenevät.

Tämä tulevaisuudenuskon luominen ja ylläpitäminen liittyy myös rasisminvastaiseen viikkoon, jota parhaillaan vietämme. Rasismi on yksi tekijä, joka saa ihmisen kokemaan, ettei tämä kuulu yhteiskuntaamme, ettei tämä ole tervetullut. Tällaiset syrjäytyneet nuoret ovat taas herkempiä ääriliikkeiden houkutteluille.

Minun Suomeni - ja Eurooppani - on paitsi turvallinen myös kansainvälinen, avoin ja suvaitseva. Ja aion tehdä yhdessä muiden kanssa töitä hartiavoimin sen eteen, että näin on myös tulevaisuudessa.

Jaa artikkeli

Kommentit (4)

Jätä kommentti


Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto