Blogi

Yhteistyötä, peruspalveluministeri!

Sosiaali-ja terveyspalvelujen uudistaminen ja saattaminen taloudellisesti kestävälle pohjalle on monien mielestä hallituksen tärkein hanke.  Uudistus on välillä vähän takellellut, mutta kehysriihessä saatiin sovittua selkeät askelmerkit siitä, miten uudistusta viedään eteenpäin.

Peruslinjausten lisäksi sovittin, että sote-järjestämislain valmistelu aloitetaan. Laissa määritellään mm. vastuukunnat, sote-alueiden määrä sekä terveydenhuollon toimijoiden keskinäistä työnjakoa. Uudistuksen onkin tarkoitus lähteä tämän lain myötä vauhdilla eteenpäin.

Peruspalveluministeri on viime viikolla nimennyt työryhmän puheenjohtajan ja jäseniä. Suureksi hämmästykseksi ministeri nimitti ryhmään pääosin oman puoluetaustansa omaavia asiantuntijoita. Tämä on outoa ja osoittaa ministeriltä huonoa harkintaa ja pelisilmää. Uudistuksen onnistumisen kannalta työryhmän olisi saatava jo alkuun myös vahva poliittinen tuki. Hyvä johtaja yleensä sitouttaa ja vie uudistuksia eteenpäin kuuntelemalla ja  yhteistyöllä. Tämä olisi nyt erityisen tärkeää, koska kysessä on ministeriön tärkein uudistus. 

Työryhmään jo nimitetyt jäsenet ovat vahvoja osaajia, mutta kokoonpano painottuu kovasti erikoissairaanhoitoon. Työryhmään tarvitaan ehdottomasti lisää perusterveydenhuollon ja sosiaalialan osaajia. Terveyskeskuksiahan tässä ptää vahvistaa eikä sairaaloita. Kokoomus vaati tätä jo viime viikon kokouksessa ja on hyvä, että ryhmää vielä täydennetään. Kokoomus  siis vaati lisää perusterveydenhuollon ja sosiaalialan osaajia työryhmään. Puoluetaustaa ei painotettu, päinvastoin kun peruspalveluministeri on antanut ymmärtää. Kokoomukselle tärkeintä on hyvä lopputulos.

Edelleen on kuitenkin erikoista, että tässä ministeriön tärkeimmässä uudistuksessa sivuutetaan lainvalmistelua vahvasti aiemmin johtanut kansliapäällikkö,. Hän on vahva alan osaaja ja ministeriön ylin virkamies. Onko syynä se, että hän on kokoomustaustainen, vaikkakaan ei poliitikko ja uskaltanut olla ministerin kanssa tarvittaessa eri mieltä ? En tiedä, mutta sääli uudistuksen jatkon kannalta.

Työryhmällä on tiukka aikataulu ja olisi tärkeää, että se pääsisi vauhdikkaasti alkuun. Nyt ministerin olisikin puoluepoliittisen edunvalvonnan sijaan hyvä keskittyä osaamisen vahvistamiseen ja  hyvän lopputuloksen varmistamiseen. Se tapahtuu vain hyvällä yhteistyöllä ja sitouttamalla hallituskumppanit mukaan reilusti meille kaikille tärkeään hankkeeseen. 

Kunnissa odotetaan kuumeisesti seuraavaa askelta. Olisi tärkeää, että ihan ensiksi linjattaisiin kuntauudistuksen selvitystyön pohjaksi, mitä sote-tehtäviä ja rahoitusvastuuta 20 000-50 000 kunnalla voi jatkossa olla. Myös päivystysasetuksen antaminen julki selkeyttäisi jatkotyötä. Työtä siis riittää, mutta hyvää ei synny muuta kuin aidolla yhteistyöllä.

Jaa artikkeli

Kommentit (0)

Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto