Blogi

Mukava viesti ministeri Risikolta

Viime viikolla sain äärettömän mieluisan tekstiviestin ministeri Risikolta. Mikkelin seutu pääsee neljän muun kunnan kanssa mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon alueelliseen kokeiluun, jonka avulla tuetaan kuntia palvelujen uudistamistyössä. Kokeiluun mukaan pääsy on Mikkelin seudulle kova juttu.

Jotta kunnat pystyvät tuottamaan hyvät terveyspalvelut tarvitaan laajemmat hartiat kantamaan taloudellista vastuuta. Potilaan ei myöskään tule vaivata päätään sillä, tarvitseeko hän nyt terveys- vai sosiaalipalveluja vaan hänen on saatava vaikka molempia helposti ja samanaikaisesti, jos tarvetta sellaiseen apuun on . On tärkeää, että pystymme lisäämään ehkäisevää toimintaa sekä varhaista puuttumista. Vuodesta 2013 laki tulee velvoittamaan pienet kunnat yhteistyöhön.

Laki tulee pian valiokuntamme käsittelyyn ja kunnissa voidaan ryhtyä suunnittelemaan yhteistyötä vaikka saman tien. Päätöksiä valtuustot tekevät aikanaan, toivottavasti mahdollisimman pian. Päättäjien tulisi pitää ensisijaisesti mielessä se, miten turvaamme tehokkaimmin hyvät sosiaali- ja terveyspalvelut. Olen tosi iloinen ja innoissani siitä, että Mikkelin seutu pääsee koekaniiniksi ja saa ministeriön tuen kehittämistyöhön.

Alkuviikosta Helsingissä vietettiin Lääkäripäiviä ja pääsin eilen illalla osallistumaan mielenkiintoiseen tilaisuuteen. Pieni, pyöreä pöydällinen porukkaa oli saanut kutsun keskustelemaan terveydenhuollon haasteista ja kehittämisestä. Paikalla oli muutama lääkäri ja muutama poliitikko ja vierailijana britti, terveydenhuollon asiantuntija Paul Corrigan, joka on tehnyt uraauurtavaa työtä Tony Blairin hallituksen aikaan brittiläisen terveydenhuollon kehittämiseksi.

Keskustelu oli vilkasta ja kaikki me, myös paikalla olleet "poliitikot "  Soininvaara sekä Eeva Kuuskoski olimme yhtä mieltä siitä, että terveydenhuollon uudistuksen seuraava askel on otettava pikaisesti. Ensimmäinen askel on jo otettu ministeri Risikon ansiosta ja nyt olisi löydyttävä poliittista tahtoa sekä yhteinen näkemys siitä, miten uudistusta terveydenhuoltolain jälkeen viedään konkreettisesti  eteenpäin.

Sote-malli tuo ratkaisun monelle alueelle. Alueelliset tarpeet on kyettävä huomioimaan, sillä Suomi on laaja maa ja olosuhteet vaihtelevat.  Koska väki ikääntyy ja palvelujen tarve kasvaa, tarvitsemme uusia tapoja tuottaa hyviä lähipalveluja. Tarvitsemme palvelujen turvaamiseksi myös yrityksiä sekä kolmatta sektoria.  Jotta terveyspalvelut tulevissa haasteissa turvataan, tarvitaan keppiä, kannustinta ja opastusta. Odottelu ja vain vapaaehtoisuuteen perustuva kehittämistyö ei ole oikein kuntalaisia kohtaan.

Jaa artikkeli

Kommentit (0)

Jätä kommentti


Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto