Blogi

Keuliiko kepun mopo?

Keskustapuolueessa taidetaan potea nyt vaalijännitystä tai sitten puheenjohtajan pitkä, hyvin valitettava sairasloma saa edustajat riehaantumaan ja unohtamaan rauhallisen puheenjohtajansa esimerkin. Hyvä kollegani Leppä innostui viikonloppuna mitätöimään oikein kunnolla Jyrki Kataisen hallituksen toimia. Kritiikki ja rakentava keskustelu on aina tervetullutta, mutta perättömyydet on pakko oikaista.

Leppä oli todennut omien tupaillassa toimittajalle, että talouskriisi on hallituksen omaa syytä. Nyt lähti Lepän mopo pahasti keulimaan. Jokainen suomalainen varmasti tietää, mistä kriisi juontaa. Maailmantalouden vaikeudet sekä oman teollisuusrakenteen murros haastavat hyvinvointiamme. Nokian ja heikentyneen puunjalostusteollisuuden jättämä aukko ei ole hokkuspokkus-tempulla paikattavissa.

Hallitus on määrätietoisesti estänyt Suomea luisumasta velkaantumisen tielle. Viime kaudella elvytettiin velkarahalla. Tällä kaudella nopea velkaantumiskehitys on saatava halllintaan. Hallitus on myös sitoutunut  varjelemaan Euroopassakin harvinaista AAA- luottoluokitustamme. Sen myötä alhainen korkotaso on jokaisen suomalaisen etu.Kokoomus ei aio päästää Suomea ylivelkaantumisen tielle vaan tekee kaikkensa että uusia työpaikkoja syntyy ja että kaikille meille tärkeät peruspalvelut pystytään säilyttämään.

Tällä kaudella kovasti kritisoitu hallitus on tehnyt päätökset 5 miljardin euron suuruisista sopeutustoimista. Tämän  olisi aiempien ennusteiden mukaan pitänyt riittää velkaantumisen taittamiseen. Mutta maali on liikkunut hankalampaan suuntaan johtuen maailmantalouden heikosta tilanteesta ja toissijaisesti oman teollisuutemme kilpailukyvyn pitkäaikaisesta hiipumisesta.

Jo päätettyjen sopeutustoimien lisäksi hallitus on ryhtynyt tervehdyttämään julkisen talouden kestävyyttä rakenteita uudistamalla. Kunta- ja soteuudistus mm ovat vastauksia kestävämpään palvelujen tuotantoon. Näitä välttämättömiä rakenteiden uudistamisia olisi toki voitu tehdä jo aiemmin. Ongelmat olivat tiedossa jo Vanhasen ja Kiviniemen hallituksillakin. Vauhdikkaasti kuntaliitoksia ajanut keskustan paras-hanke hiipui viime kaudella ja sotesta ei keskustan kanssa päästy yksimielisyyteen. Ainoat rakenteelliset uudistukset, jotka keskustavetoinen hallitus viime kaudella sai aikaiseksi oli ministeri Virkkusen johtama yliopistouudistus ja ministeri Kataisen johtama vihreä verouudistus.

Keskustan linja suhteessa julkisen talouden hoitoon on ollut hyvin häilyvä. Samaan aikaan hallitukselta vaaditaan toimia velkaantumisen estämiseksi ja vastustetaan lähes kaikkia sopeutustoimia. Myös hallituksen lukuisat lääkkeet kasvun ja uusien työpaikkojen synnyttämiseksi ovat vääriä. Kuitenkin tuoreen valtiovarainministeriön arvion mukaan molempien oppositiopuolueiden omat vaihtoehdot ovat suuruusluokaltaan liian pieniä ja aiheuttaisivat valtiolle välittömiä lisämenoja.

Vaikka hallitus on tehnyt urakalla isoja päätöksiä talouden kestävyyden turvaamiseksi, nyt näyttää siltä, että nämäkään päätökset eivät vielä riitä. On arvioitu, että edelleen tarvitaan 3 mrd edestä uusia sopeutustoimia. Tämä on vakava paikka, sillä yhteensä 8 mrdin sopeutus Suomen reilun 50 mrd vuosittaisesta talousarviosta on valtavan paljon. Uutta sopeutuspakettia rakennettaessa on kaikki päätökset arvioitava suomalaisen työn ja työpaikkojen näkökulmasta. Pk-yrityssektorillakin orastava pieni kasvu ei saa vaarantua kevään päätöksillä. Veronkorotukset juuri nyt olisivat myrkkyä suomalaisille työpaikoille.

Nyt tarvitaan suurta viisautta hallituspuolueilta ja kykyä katsoa vaalien yli. Oppositiopuolueiden, myös keskustan, olisi hyvä osallistua tähän keskusteluun asiallisesti ja johdonmukaisesti. Eduskuntavaaleihin on vielä yli vuosi aikaa. Eli vuosi aikaa rakentaa hyvää ja taloudellisesti kestävää tulevaisuutta suomalaisille.

Jaa artikkeli

Kommentit (0)

Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto