Blogi

Naiset kriiseissä ja vähän aselaistakin

Viikonloppuna tein lyhyen työmatkan Hollantiin. Haagiin kokoontui eurooppalaisia naisia kuulemaan alustuksia ja keskustelemaan naisten roolista ja asemasta kriisitilanteissa. European Women Assosiationin kongressi keräsi naisia yli kahdestakymmenestä maasta. Keskustelu oli tunteikasta, jopa kiivasta.  Pohjois.Irlannin naiset syyttivät brittejä piittamattomuudesta ja toisaalta monesta Euroopan maasta vaadittiin naisilta näkyvämpää roolia politiikassa. Raiskaus on Euroopassakin ollut sodankäynninväline.

Mieleenpainuvimman alustuksen piti Hollannin armeijan naiskomentaja Ella van den Heuvel. Hän kertoi työstään kriisialueella Afganistanissa. Hän muistutti samasta vaatimuksesta, jota Suomessakin ministeri Häkämies on esittänyt. Naisia on saatava lisää kriisialueelle sekä siviilikriisinhallintaan, mutta myös operaatioihin. Naista voi monissa kulttuureissa auttaa vain toinen nainen.

Olin kongressin ainoa suomalainen. Muista Pohjoismaista naisia oli suurempia ryhmiä. Moni sanoikin ihmetelleensä, miksi suomalaisnaisia ei viime vuosina ole näkynyt. Riitta Uosukainen oli jättänyt moneen positiivisen muiston suomalaisesta ahkerasta ja iloisesta naisesta. Suomalaisnaisten osaamista ja tasa-arvotyötämme arvostettiinkin laajalti. Kongressi oli mielenkiintoinen ja osoitti, miten tärkeää on Euroopan tasolla tehdä yhteistyötä ja nostaa keskusteluun yhteisiä tavoitteitamme.

Viime viikolla saimme valiokunnassa aselain mietinnön valmiiksi. Hallintovaliokunnassa  käsittelimme asiaa yli puolitoista vuotta. Mietinnöstä tuli melko hyvä kompromissi. Hallituksen alkuperäistä esitystä muutettiin hyvällä yhteistyöllä ministeri Holmlundin kanssa. Uusi vuoden vaihteessa voimaanastuva laki ei vaikeuta metsästystä eikä harrastustoimintaa. Sen sijaan käsiaseiden saatavuutta rajoitetaan vaikeuttamalla ensimmäisen luvan saantia. Harrastuneisuus tulee jatkossa lupaa hakiessa osoittaa.

Erityisen paljon aseturvallisuutta parannetaan viranomaisten tiedonkulkua kehittämällä. Terveystiedot kulkevat sujuvammin eri viranomaisten, kuten terveydenhuollon henkilöstön ja poliisien välillä.Valiokunta muutti hallituksen esitystä siltä osin, että lääkäreillä on jatkossa velvollisuus ilmoittaa, jos havaitsevat  henkilön olevan soveltumaton aseenkantoon. Tämä on herättänyt jonkun verran keskustelua ja arvostelua lääkärien keskuudessa.

Todellisuudessa  asia tullaan tarkoin määrittelemään asetuksella, jonka tekevät yhdessä sosiaali- ja terveysministeriö ja sisäministeriö. Ohjeistuksesta on tarkoitus tehdä hyvin selkeä. Aseturvallisuuden parantaminen oli lain muutoksen perimmäinen tavoite, turvallisuus tulee lain muutoksen myötä parantumaan. On kuitenkin muistettava, että mikään laki ei estä hirmutekoja jatkossakaan.

Jaa artikkeli

Kommentit (1)

Jätä kommentti


Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto