Blogi

Turistina hyvinvointiyhteiskunnassa?

Kokoomus  julkisti eilen vaaliohjelmansa. Matka hyvään tulevaisuuteen - Paremminvointivaltioon on alkanut. Uskon todellakin, että hyvää löytyy edestäpäin, menneisyyteen ei pidä lähteä peruuttamaan. Perussuomalaiset kaihoavat kauas taaksepäin jopa pitkälle  EU:ta edeltävään aikaan. Edesmenneet ja kaikkien arvostamat suomenruotsalaiset  kansallistaiteilijatkin menevät nykytaidetta tekevien edelle jopa tukia jaettaessa. Heidän menneisyyden ihannointinsa on jotenkin karmivaa!

Demarit eivät taas usko ihmisiin vaan virkamiehiin. Mitä enemmän virkamiehiä, sitä parempi on Suomi. Demarit haluavat rakentaa maailmaa, jossa virkamiehet tekevät kaiken ja ihmiset ovat vain turisteja. Jos valtio ja virkamiehet hoitaisivat homman ja eurojakin vielä lisättäisiin niin kaikki olisivat onnellisempia. Minä en usko tähän. Vaikka meillä seisoisi virkamies joka kadun kulmassa, en usko, että suomalaiset olisivat juurikaan onnellisempia.

Turistina on kiva olla kaukomailla, mutta omassa maassaan ihmisten on kannettava vastuuta tulevasta. Sen sijaan että turistina tyytyisimme valittamaan ja vaatimaan, voimme itse luoda hyvinvointia läheisillemme, naapureille, omaan kuntaan, omaan Suomeemme.

Poliitikkona voin taata riittävät opetusmäärärahat mikkeliläiseen kouluun, mutta en voi olla tukemassa lasta luokkahuoneessa. Poliiitikkona voin vaikuttaa liikennemäärärahoihin, mutta en voi olla jokaisessa autossa turvaamassa lapsille turvallista koulutietä. En myöskään voi olla istumassa vanhusten luona , jotka yksinäisinä odottavat omaisiaan laitoksessa.

Yhteiskunta turvaa riittävät peruspalvelut ja perusturvan, mutta se parempi tulee ihmisten osallisuudesta ja välittämisestä.Tästä ajattelusta meillä on huolestuttavasti vieraannuttu. Purnaamalla asiat eivät parane. Ne on vaan hoidettava kuntoon.

Kokoomus linjasi eilen myös taloustavoitteitaan. Tulevalla kaudella menot jäädytetään nykytasolle. Jos menolisäyksiä on tehtävä, rahat on otettava jostain muualta. Tulojen ja menojen tasapainoa haetaan muillakin keinoin kuin työllistävällä verouudistuksella.

Kun nyt on muiden puolueiden, persujenkin, vero-ohjelmat julkistettu, olen huolestunut. Kakun kasvattaminen on jätetty yksin kokoomuksen harteille. Veroja kiristäisivät kaikki, mutta keinoja kasvun ja työllisyyden lisäämiseksi ei esitä tosissaan kukaan muu. Demaritkin esittävät kurovansa ensi kaudella 6 miljardia kiinni pelkkään kasvuun panostamalla. Silti he eivät esitä ainoatakaan uskottavaa toimenpidettä, millä työllisyyttä luotaisin, päinvastoin.

Samoin perussuomalaiset, mistä työpaikat? Luin heidän vaaliohjelmansa ja jo 15 ensimmäisellä sivulla oli pysyviä lupauksia satojen miljoonien edestä hyvinvointipalveluiden ja etuuksien parantamiseksi, mutta mistä leikataan, mistä rahat vajeen kiinni kuromiseen. Niihin en löytänyt realismiin perustuvia vastauksia. Toivon todella, että ensi kaudellakin Niinistön- Viinasen-Kataisen vastuullinen talousajattelu saa jatkoa. Muutoin Suomi-neito on pulassa.

Jaa artikkeli

Kommentit (0)

Jätä kommentti


Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto