Blogi

Päättäjät kuuntelemaan nuoria

On tapaamisia ja tapahtumia, jotka antavat intoa, energiaa ja uskoa tulevaan. Tänään niitä oli useampia. Sain olla mukana Aalto Yliopiston Mikkelin Kampuksen avajaisissa. Mikkelissä voi tällä hetkellä ainoana Pohjoismaissa suorittaa kauppatieteiden kandin tutkinnon englanninkielellä.Tutkinto on hyvin arvostettu ja suosittu. Yli tuhannesta hakijasta 80 valittiin tänä vuonna kovan seulan läpi opiskelemaan kauppatieteitä kansainvälisessä ympäristössä.

Etelä-Savoon saapuu joka vuosi satoja nuoria opiskelemaan maakunnan ulkopuolelta ja ulkomailta. Mikkelin kampuksen kuten Ammattikorkeankin nuoret tekevät paljon yhteistyötä paikallisen elinkeinoelämän kanssa. Hyviä kokemuksia tästä yhteistyöstä on monilla yrityksillä.

Nykynuoret on tosi fiksuja ja idearikkaita. Meidän pitäisikin maakunnassa vielä paremmin osata hyödyntää näiden nuorten aktiivisuutta sekä tarjota heille käytännönläheisempiä kokemuksia maakunnastamme. Ehdotin tänään avajaispuheessani, että käynnistäisimme erityisesti maakunnan ulkopuolelta Mikkeliin ja maakuntaan opiskelemaan tulevien nuorten kanssa Think-tankin , ajatushautamon, jossa saisi vapaasti ja villisti heittää ideoita. Nuoret suunnittelisivat tapahtuman ja päättäjät ja virkamiehet olisivat tällä kertaa yleisönä, kuulemassa ja oppimassa. Mieluiten vain siinä roolissa. Ajankohta voisi olla kevättalvella jolloin kaikki opiskelijat olisivat jo ehtineet tutustua opiskelukaupunkiinsa. Ajatukseni sai siivet alleen ja tästä kuulemme varmasti vielä lisää.

Nuoret on paitsi fiksuja ja idearikkaita myös kansainvälisiä ja ennakkoluulottomia. Tälläisiä nuoria tapasin tänään Mikaelissa. Tälläisiä ovat myös omat nuoreni, kolme tytärtäni, jotka opiskelujensa ansiosta ovat kiertäneet maailmaa ja avartaneet paitsi omaansa myös minun maailmankatsomusta.

Vanhin tyttäreni vaikka ei vielä vanha olekaan, on jo ehtinyt viettää vaihto-oppilasvuoden Meksikossa, työskennellä Espanjan Madridissa, Costa Ricassa ja Panamalla sekä opiskella Ranskassa. Englanninkieliset tutkintopaperit Suomesta Haagaheliasta on taskussa ja seuraavaksi hän suuntaa suorittamaan YK:n järjestämää Peace & Sport -maisteritutkintoa  Monacoon. Nuoren naisen unelmat toteutuvat kun hän pääsee opiskelemaan YKn ja rauhan opein miten naisten ja tyttöjen asemaa, tasa-arvoa, terveyttä ja hyvinvointia voidaan liikunnan keinoin maailmassa edistää.

Keskimmäinen tyttäreni on viettänyt Aalto Yliopiston kautta vaihtovuoden Australiassa ja suuntaa seuraavaksi suorittamaan maisterivaihtoa Taiwaniin. Nuorin tyttäreni palasi juuri Aalto-yliopiston vaihdosta Kanadan Montrealista ja seuraavat ulkomaanvaihdot jo kimaltelevat silmissä.

Suomalainen koulutusjärjestelmä kannustaa upeasti kansainvälisyyteen. Vaihtopaikkoja on paljon ja useissa eri maissa. Myös stipendejä on saatavilla. On paljolti nuoren oman aktiivisuuden varassa, innostuuko hän kansainvälisestä opiskelusta. Suomen etu olisi, että mahdollisimman moni innostuisi hakemaan kokemuksia ja osaamista maamme rajojen ulkopuolelta.

Meidän perheeseemme ulkomaanvaihdot ja matkat ovat tuoneet paljon uusia ystäviä, kokemuksia ja arvokeskusteluja. Suomi on edelleen rakas ja entistä arvokkaampi kotimaa. Työntekoa ja korkeatasoista opetusta arvostetaan. Paitsi nuoret itse me vanhemmat ja aikuiset opimme näistä ulkomaan kokemuksista paljon. Nuorilla on paljon kerrottavaa ja uskomattoman viiltäviä ja teräviä pohdintoja . Minulle arvokkaimpia hetkiä ovat olleet keskustelut juuri tyttärieni ja  heidän nuorten kansainvälisten ystäviensä kanssa. Näistä keskusteluista olen ammentanut valtavasti ajatuksia ja uutta voimaa moneen kiperään työtilanteeseen.

Jaa artikkeli

Kommentit (0)

Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto