Blogi

Vientimarkkinoita on haettava niin läheltä kuin kaukaakin

Iltalehden pääkirjoitus nosti tänään esille hyvin tärkeän ja ajankohtaisen aiheen – uusien vientimarkkinoiden löytämisen suomalaisille yrityksille. Kirjoituksen ydinsanoma oli, että Suomen viennille pitää löytää lisää markkinoita myös kaukomailta.

Ulkomaankauppaministerinä minun on helppo olla samaa mieltä. Suomalaiselle osaamiselle on aktiivisesti etsittävä markkinoita myös lähialueidemme ulkopuolelta. Onneksi näin tehdään jo. Suomalaiset ministerit on nimittäin jo nyt valjastettu ovenavaajiksi sinivalkoisille yrityksille ympäri maailman.

Ensi viikolla pääministeri Stubb vie valtuuskunnan mukanaan Etelä-Koreaan. Kiinassa on tämän vuoden aikana vieraillut jo neljä ministeriä. Itse lähden tammikuun lopussa Pekingiin ja Shanghaihin muun muassa elintarvike- ja IT-alan yritysten kanssa.

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori puolestaan vei lokakuussa yrityksiä Vietnamiin. Suomea ja suomalaisia yrityksiä markkinoitiin myös, kun Intian presidentti teki lokakuussa valtiovierailun Suomeen. Eikä muitakaan mantereita unohdeta: keneltäkään tuskin jäi huomaamatta presidentti Niinistöä Kanadaan seurannut mittava yritysvaltuuskunta.

Keväällä omissa suunnitelmissani ovat matka Yhdysvaltain länsirannikolle ja Meksikoon. Matkojen tarkoitus on aina edistää suomalaisten yritysten mahdollisuuksia uusilla tai vanhoilla markkinoilla. Team Finland –matkat ovat muuten kaikille yrityksille avoimia.

Ministerin mukana yritys pääsee usein tapaamaan kohdemaassa sellaisia tahoja, joiden ovet eivät muutoin aukeaisi. Nämä tahot myös päättävät monesti mihin ja miten maassa investoidaan. Myös siitä on apua, että yrityksiä on mukana useampi. Vastaanottava maa kerää usein heille vastinparit, jotka kauppaa ovat valmiit käymään.

Erityisesti pienille ja keskisuurille yrityksille lähimarkkinat ovat kuitenkin ne oleellisimmat, joihin on helpoin lähteä ottamaan viennin ensiaskeleet. Esimerkiksi Pohjoismaisilla markkinoilla ruotsin kielen taitomme antaa meille kilpailuedun, samoin Viro on kielellisesti ja kulttuurillisesti helppo markkina pk-yrityksille.

Kauko- ja lähimarkkinoita avataan siis ahkerasti ja johdonmukaisesti paitsi ministerien myös erilaisten lukuisten virkamiesvaltuuskuntien johdolla. Vienninedistämismatkoista ei kuitenkaan ole koskaan riittävästi tietoa mediassa. Siksi on ymmärrettävää, että Suomen laajoista vientiponnisteluista ei aina tiedetä.

Kutsunkin Iltalehden mukaan Kiinan Team Finland –vienninedistämismatkalle seuraamaan miten suomalaisten yritysten vientiä edistetään.

Jaa artikkeli

Kommentit (0)

Jätä kommentti


Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto