Blogi

Suomi ja suomalainen työ kiittävät

Jyrki Kataisen hallitus on yllättänyt suomalaiset. Samaan aikaan kun moni epäili hallituksen kaatuvan kehysriiheensä, ministerit tekivät töitä täysillä. Päätökset kehysriihessä syntyivät  nopeasti ja odotettua parempi lopputulos on jo ehtinyt kerätä paljon kiitosta.

Kokoomus on koko ajan korostanut kasvupanosten merkitystä valtiontalouden tervehdyttämisessä. Kehysriihen tärkein tavoite olikin luoda Suomeen työtä ja kasvua. Merkittävin työllisyyttä edistävä päätös on yhteisöveron alentaminen 20 prosenttiin, alle Ruotsin tason.Samalla osinkoverotusta kehitetään kannustavampaan suuntaan. Työllisyyttä edistetään myös korottamalla kotitalousvähennyksen tasoa.

Eläkeuudistus astuu voimaan viimeistään 2017. Lisäksi panostetaan työn ja perheen joustavampaan yhteensovittamiseen sekä nuorten oppisopimuskoulutukseen.Lisäksi pienimpien työtulojen verotusta kevennetään ja sekä sovittiin keinoista, joilla voidaan auttaa osatyökykyisiä paremmin mukaan työelämään. Uuden lastensairaalan perustamiseksi valtio osoittaa 40 miljoonaa euroa.

Hyvä uutinen maakuntiin on se, että kaikki jo aiemmin päätetyt tiehankkeet toteutetaan. Pelot voivat väistyä ja Viitostien Mikkelin kohdan perusparantaminen korjataan suunnitelmien mukaisesti. Sote-uudistusta viedään eteenpäin vastuukuntamallin pohjalta rinta rinnan kuntauudistuksen kanssa. Askelkuviot ovat nyt yhteiset.

Suomi ei ole jatkossakaan ylivelkaantuva maa. On hienoa, että samaan aikaan, kun hallitus luo päätöksillään tulevaisuuden uskoa sekä uutta työtä ja hyvinvointia, huolehditaan siitä, että velkaantuminen taittuu. Säästöiltä ja veronkorotuksilta ei siksi voida välttyä, mutta ne toteutetaan niin, että niistä olisi kaikkein vähiten haittaa suomalaiselle työlle. Veronkorotuksia on tulosa niin viinaan, tupakkaan kuin karkkiinkin. Näillä päätöksillä edistetään samalla terveyttä.

 

 

 

 

 

Jaa artikkeli

Kommentit (0)

Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto