Blogi

Arpa ratkaisi

Eduskunnan istuntokausi alkoi tänään ryhmien järjestäytymiskokouksilla. Kokoomuksen ryhmäkokousta väritti varapuheenjohtajaäänestys, joka  lopulta ratkesi arvalla. Tiura Tampereelta jatkaa ja Toivakka Mikkelistä jäi hyväksi kakkoseksi. Eli vanha puheenjohtajisto jatkaa vaalikauden loppuun.

Kisa varapuheenjohtajudesta oli pitkä prosessi. Pohdinta alkoi jo syksyllä, kun mietimme olisiko syytä saada ryhmänjohtoon dynamiikkaa ja uusia tuulia. Onhan alkanut vuosi äärettömän tärkeä kokoomukselle. Vaalit lähestyvät ja valmistautuminen niihin on jokapäiväistä työtä. Minua pyydettiin harkitsemaan ehdokkutta ja koska sain paljon tukea, lähdin mukaan. Taustani yrittäjänä, järjestöaktiivina ja kolmen nuoren äitinä olisi monien mielestä tuonut puheenjohtajistoon uudenlaista ajattelua.

Eduskuntaryhmänpuheenjohtajan paikka jäi arvan päähän ja tietenkin se harmittaa. Eniten harmittaa oman maakunnan kollegan työ muiden puolesta. Kokemus oli kuitenkin opettavainen ja ensikertalaiselle lopputulos erittäin hyvä. Mitään en menettänyt, paljon opin ja lisäksi sain paljon tunnustusta tähänastisestasi työstäni. Hyvältä tuntuu, kun saa kiitosta niin monilta omilta kollegoiltaan. Siitä tunteesta itse kukin pääsee liian harvoin nauttimaan. Nyt pulinat pois ja katse eteenpäin. On aika keskityttyä työntekoon.

Haasteita ja ongelmia riittää ympärillämme, mutta eduskunta pyörii omien pikkupulmiensa ympärillä. Tämän saimme todistaa istuntosalissa, kun puhemiestä tänään valittiin. Demarit  Heinäluoman johdolla, vasemmistoliitto, perussuomalaiset ja suuri joukko kepulaisia päättivät antaa protestiääniä Sauli Niinistölle, joka ansiokkaasti on käynnistänyt talossamme terveen säästökuurin. Niinistön vaatimat ja toteuttamat säästötoimet ovat järkeviä ja hyvä viesti muualle yhteiskuntaan siitä, että eduskunnassa ymmärretään miten muualla eletään ja toimitaan. Hävettää protestiääniä antaneiden kansanedustajien puolesta. Noin voimakas kannanotto kansanedustajien omien etujen puolesta on pöyristyttävä!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jaa artikkeli

Kommentit (5)

Jätä kommentti


Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto