Blogi

Saimaannorppa on pelastettava

Viime päivien lehdissä on ollut paljon kirjoittelua Saimaannorpista. Eilen viimeksi hiihtäjä löysi Mikkelin Anttolasta norpan kuolleena. Me Saimaan äärellä asustelevat emme aina muistakaan , miten harvinaisen lajin kanssa saamme luontoa jakaa. Uusimman uhanalaistarkastelun luokituksessa saimaannorppa on äärimmäisen uhanalainen ja suojelua vaativa laji. Lisäksi norppa on puhtaan ja ainutlaatuisen luontomme symboli. Nyt kuuttien elinmahdollisuuksia on ryhdyttävä parantamaan.

Suomi on sitoutunut kansallisin ja kansainvälisin sopimuksin toimiin uhanalaisten lajien suojelemiseksi. Emänorppia arvellaan olevan Saimaalla noin 60 ja norppia kokonaisuudessaan noin 260. Viime vuosina kanta on taas vähentynyt ja tilanne on norppien kannalta  muuttunut huolestuttavaksi. Myös meidän eteläsavolaisten kannalta.

Saimaannorpan uhka on myös meidän uhkamme. Norppakannan kuoleminen sukupuuttoon olisi valtava isku alueelleemme, sen luonnon monimuotoisuudelle ja ainutlaatuisuudelle. Se olisi myös isku matkailuelinkeinollemme. Luontomatkailumme perustuu juuri ainutlaatuiseen ja rikkaaseen luontoomme. Norppa on osa luontoa ja matkailuihmeitämme!

Norpalla on monta uhkaa; ilmaston lämpeneminen, ympäristömyrkyt, vähälumiset talvet ja saimaan veden pinnan vaihtelu. Verkkokalastus on uhka , johon voi ihminen vaikuttaa.

Laajalti on vedottu, että verkkokalastusta norpan pesimäaikoina pesimäalueilla rajoitettaisiin. Kalastajia suositellaan vaihtamaan verkot norppaystävällisiin katiskoihin. Toivottavasti vapaaehtoisuuden viesti tavoittaa kalastajat. Tällä viikolla ministeri kävi Savonlinnassa lupaamassa, että jos vapaaehtoisuus ei pure, verkkokalastus keväisin pesimäalueilla kielletään.

Toimenpiteitä norpan pelastamiseksi tarvitaan juuri nyt, kun pesimäaika alkaa. Omalla toiminnallamme me kaikki Saimaan mökkiläiset , asukkaat ja kalastajat vaikutamme siihen, onko myös lapsillamme mahdollisuus kohdata norppa retkillään. Saimaannorpan tulevaisuus on meidän käsissämme.

 

 

Jaa artikkeli

Kommentit (1)

Jätä kommentti


Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto