Eurooppalainen yhteistyö on Suomen etu

Eurooppalainen yhteistyö on Suomen etu

Mediassa on jonkin verran ihmetelty, miksei Suomen linja EU-politiikassa tai ulkopolitiikassa muuttunutkaan aiemmasta. Syy on yksinkertainen: Rakentava toiminta EU:ssa ja kansainvälisessä yhteistyössä vain on Suomen etujen mukaista, katsoi sitä minkäväristen linssien läpi tahansa.

Saimme hallituksen EU-linjauksen valmiiksi lopulta melko vaivattomasti. Se ei tarkoita, etteikö eri kohdista olisi käyty vakavaakin keskustelua. Lopulta päädyimme kuitenkin selkeään yhteisymmärrykseen peruslinjasta. Jäsenyys Euroopan unionissa ja rahaliitossa on Suomelle tärkeää niin talouden kuin turvallisuudenkin kannalta. Ilman tiivistä eurooppalaista yhteistyötä Suomi olisi köyhempi ja varmasti myös turvattomampi maa.

Toki EU:ssa ja EMU:ssa on parantamisen varaa. Siksi Suomi on omalla rakentavalla tavallaan puskenut eteenpäin EU-lainsäädännön ja sääntelyn järkeistämistä, rahaliiton sääntöjen uudistamista, sisämarkkinoiden tiivistämistä, vapaakaupan edistämistä ja montaa muuta meille tärkeää asiaa. 

Väitän, että olemme myös saaneet aikaan tuloksia, monen mielestä jopa enemmän kuin kokomme antaisi odottaa. Suomen suhteellisesti katsottuna suuri vaikutusvalta perustuu asiantuntemukseen ja rakentavaan otteeseen. Tällä linjalla myös jatkamme.

Suomen seuraavan hallituksen mukaan EU:n jäsenyys on poliittinen valinta, joka kytkee Suomen läntiseen arvoyhteisöön. EU on Suomelle tärkeä turvallisuusyhteisö.  Suomen EU-politiikan painopiste on talouskasvun ja työllisyyden edistäminen. Suomi kunnioittaa yhteisiä sääntöjä ja odottaa muiden jäsenvaltioiden toimivan samoin. Ihmisten, tavaroiden, palveluiden ja pääomien vapaa liikkuvuus on unionin peruskivi. Nämä linjaukset antavat vahvan pohjan tulevien vuosien työlle.

Suomen talouden ongelmat on ratkottava pääosin itse, mutta ne eivät ratkea ilman EU:n vetoapua. Pienen viennistä riippuvaisen Suomen kannattaa olla omalla aktiivisella ja yhteistyökykyisellä tavallaan rakentamassa parempaa ja kilpailukykyisempää Eurooppaa. Vahva ja yhtenäinen EU on Suomen etu. 

Jaa artikkeli

Kommentit (0)

Jätä kommentti


Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto