Blogi

Yleisurheilu innostaa aina vaan

Yleisurheilun kotikisat ovat  tärkeä juttu meille suomalaisille. Vaikka urheilijoitemme menestys on aivan jotain muuta kuin ennen vanhaan ja hyvinä aikoina, yleisurheilu kiinnostaa ja saa  kansan stadionille ja telkkareiden ääreen. Sain olla torstaina paikan päällä nauttimassa positiivisesta ja kannustavasta tunnelmasta.Oli hienoa, että yleisö eli niin innolla mukana kaikissa huippusuorituksissa. Kun suomalaiset eivät pärjänneet tai olleet mukana, tuettiin muiden maiden huippuja. Erityisesti norjalaisten menestys sai suomalaisilta vahvaa tukea.

Omassa nuoruudessani yleisurheilukisoissa Suomi oli kokoaan suurempi maa. Mitaleja tuli melkein lajista kuin lajista. Yleisurheilu oli tuolloin asennetta, taistelua ja  niin isänmaalllista. Pohdintaa siitä, miks imeikäläiset eivät enää pärjää, on syytä käydä tosissaan. Rahan voimaan en usko, kyse täytyy olla muustakin; nälästä, asenteesta ja osaamisesta.  

Oma suosikkilajini kouluaikoina oli korkeushyppy. Myös joka keväiset koulujen väliset  sukkulaviestit Olympiastadionilla olivat upea kokemus. Vuonna 1983 Suomessa järjestettiin Yleisurheilun MM-kisat. Pääsin mukaan tiimiin, joka myi kisoihn liittyvää fanitavaraa. Olimme koko kesän iltaisin Kauppatorilla kauppaamassa Lasse-jäniksiä, t-paitoja ja lippiksiä yms. Kisojen aikaan myimme Lasse-jäniksiä Stadionin kupeessa. Kesä 1983 oli opiskelijalle unelmakesä.

Ja tytöstä polvi paranee; tyttäreni Satu on tänä kesänä yksi onnekkaista EM-kisojen vapaaehtoistyöntekijöistä. Satu on saanut olla kisojen ajan mitalityttönä palkintojenjakoseremonioissa. Sadun mukaan on tosi hienoa olla seuraamassa läheltä huippu-urheilijoitten tunteita tärkeällä hetkellä. Kisat ovat ikimuistoinen kokemus vapaaehtoisille ja kisatapahtumaahan ei edes syntyisi ilman satojen vapaaehtoisten suurta työpanosta. Kisat päättyvät tänään, toivottavasti suomalaisten mitalitili karttuu ja Satu pääsee vielä ojentamaan kukkia omille yleisurheiluhuipuillemme.

Tässä linkki Sadun haastatteluun Ylellä:http://yle.fi/uutiset/mikkelilaiskaunottaret_em-kisojen_palkintojenjaossa/6200297

 

 

Jaa artikkeli

Kommentit (0)

Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto