Blogi

Pohdintaa asevelvollisuudesta

Vauhdikas työviikko menossa täällä eduskunnassa. Olen valiokuntakeskustelujen lisäksi tänään vaihtanut ajatuksia mm. tulevista aluerakennerahoista Riikka Railimon kanssa sekä saanut paljon tietoa Diabetesliiton tavoitteista. Illalla olen menossa ensimmäistä kertaa hallituksen iltakouluun - puheenjohtaja Ravi on estynyt, joten varapuheenjohtajana pääsen kuulemaan valtioneuvoston selontekoa sukupuolten välisestä tasa-arvosta. Pian pääsemme keskustelemaan tästä laatuaan ensimmäisestä selonteosta kautta aikojen myös täällä eduskunnassa.

Tänään on kovasti puhuttu myös Siilasmaan työryhmän loppuraportista koskien asevelvollisuuden vaikutuksia. Mitäs mietteitä tämä herättää?

Siviilitaustaisen työryhmänkin esityksen mukaan Suomen sotilaallinen puolustus nojaa jatkossakin yleiseen asevelvollisuuteen. Vahva maanpuolustustahto lepää syvällä yhteiskunnassamme. Armeija koulii monista miehistä ja naisista jatkossakin vastuuntuntoisia ja osaavia kansalaisia.

Suomessa ei lämmetä Ruotsin  mallin mukaiselle palkka-armeijalle, ei myöskään siirtymisestä valikoivaan armeijaan. Puolustusvoimat on kuitenkin rakenteellisten uudistusten edessä. Talouden paine ulottuu myös varuskuntiin. Ikäluokkien pienentyminen ja työurien pidentämiskeskustelu on otettava huomioon puolustusvoimissakin. Yleiselle asevelvollisuudelle perustuva puolustus on kuitenkin huomattavasti muita vaihtoehtoja  (kuten palkka-armeijaa) edullisempi.

Armeija on hyvä koulu nuorelle. On hienoa, että työryhmä esittää myös kannusteita siihen , että naisia saataisiin nykyistä enemmän armeijaan. Puolustusministeri Häkämies on ideoinut naisille kirjeitä kutsuntoihin ja työryhmä esittää naisille maksutonta terveystarkastusta. Mielekäs ja motivoiva palvelusjakso tekee hyvää niin naisille kuin miehille. Eli palvelusajan sisöllöstä on huolehdittava edelleen. Jos palvelusjakso osalta nykyisestä  lyhenee, sisältöön on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota.

Työryhmän esitys neljän kuukauden mini-intistä on mielenkiintoinen. Henkisestikin se saattaa montaa nuorta helpottaa. Osa oppii perustaidot ja enemmän motivoituneet jatkavat pitempään. On kuitenkin tärkeää, että maanpuolutusinto pysyy korkealla jatkossakin.

Jaa artikkeli

Kommentit (1)

Jätä kommentti


Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto