Onko kaakon SDP taloustalkoissa mukana vai ei?

Onko kaakon SDP taloustalkoissa mukana vai ei?

> En voi kun ihmetellä SDP:n suurimman piirin kannanottoja liittyen hallituksen taloutta tervehdyttäviin päätöksiin tässä äärimmäisen vaikeassa taloustilanteessa.

> Puheenjohtajan suulla kyseenalaistetaan ja kielletään kaikki välttämättömät talouden tervehdyttämistoimet, joiden tavoitteena on turvata palvelut kaikille suomalaisille jatkossakin.

> Kokoomus ei ole tekemässä uutta työtä ja julkista taloutta tervehdyttäviä päätöksiä huvin vuoksi tai kiusatakseen kansalaisia. Suomen talous on jämähtänyt pysyvästi tilaan, jossa menoja on enemmän kuin tuloja. Olemme menettäneet valtavan määrän teollisia työpaikkoja. Kunnat ovat vaikeuksissa, koska valtio on vuosikausia antanut ja säätänyt kunnille tehtäviä ilman uutta riittävää rahoitusta näiden tehtävien järjestämiseksi. Tämä tie on kestämättömällä pohjalla. Rakennepaketin päätökset sekä yritysverouudistus tuovat helpotusta tähän tilanteeseen.

> Miten on siis mahdollista, että toisen päähallituspuolueen suurin piiri irtisanoutuu oman ministeri-  ja eduskuntaryhmänsä hyväksymästä linjasta ? Puolueen johto ja kansanedustajat tuntuvat ymmärtävän poikkeuksellisen vaikean tilanteen ja ovat päätöksiin nyt sitoutuneita. Ehkäpä tässä ristiriidassa on syy puolueen alhaisiin kannatuslukemiin.

> Hienoa, että SDP on kuitenkin valtiovarainministerin johdolla nyt tullut mukaan yhteisin talkoisiin. Tämä on kaikkien suomalaisten etu. Toivotamme kaikki muutkin vastuulliset puolueet talkoisiin mukaan.

> Kokoomus on valmis kaikkiin kansalaisten palvelut turvaaviin toimiin. Uskomme, että kokoomuksen lääkkeet pelastavat hyvinvointiyhteiskunnan. Vastakkainasettelun aika on ohi.

Jaa artikkeli

Kommentit (0)

Jätä kommentti


Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto