Blogi

Lasten asialla

Kuluneella viikolla olen keskittynyt Mikkelin kaupungin strategiatyöhön Kaupunginhallituksen ja virkamiesjohdon kanssa. Kävimme syvällisiä keskusteluja kuntien haasteista ja etenkin mahdollisuuksista. Valon pilkahduksia näkyi paljon. Etelä-Savolla on piilomenestystarinoita, joita pitää luoda lisää. Kun Mikkelin seudun väestötietoja on analysoitu ja pyöritelty, saimme kuulla , että olemme muuttovoittajia +35 -sarjassa! Eli seudulleme muuttaa enemmän nuoria lapsiperheitä kun sieltä pois. Menetämme nuoria , paljon, mutta muissa ikäryhmissä tulee merkittävän paljon takaisin. Tämä on Mahdollisuus!

Kaupungin tulevia painopisteitä tulevat olemaan lapset ja nuoret. Heidän hyvinvointiinsa panostetaan, heidän osallisuuttaan lisätään ja uusia keinoja haetaan perheiden tukemiseksi. Tähän oli intoa ja aitoa halua niin päättäjien kuin virkamiestenkin suunnalta. Olen todella iloinen tästä. Haasteita on todella paljon, mutta on tärkeää, että tavoitteet ja arvot ovat yhteiset. Jotenkin olen näiden kahden päivän aikana saanut paljon positiivista uskoa Mikkelin tulevaisuuteen. Ja lasten hyvinvoinnin painottamisen ei ole ainoa syy tähän tunteeseen, mutta niistä muista myöhemmin lisää.

Eduskunnassa tapasin tänään Lasten Parlamentin hallituksen jäseniä. He olivat meitä kansanedustajia houkuttelemassa lasten asialle. Allekirjoitin sopimuksen, jossa lupasin tehdä yhden teon lasten hyvinvoinnin lisäämiseksi. Siis Yhden, lupasin, että teen enemmän. Hienoa muuten on, että Lasten Parlamentit leviävät nyt vauhdilla eri paikkakunnille. Mikkeliinkin on pari viikkoa sitten päätetty perustaa Lasten Parlamentti, jotta lasten ääni kuuluisi paremmin päätöksenteossa.

 Iltapäivällä kokoontui Mannerheimin Lastensuojeluliiton uusi Liittovaltuusto, olen siellä asiantuntijajäsenenä. Kokouksessa keskusteltiin tietenkin lasten hyvinvoinnista ja taloustilanteesta. Liittovaltuusto julkistikin kannanottona huolensa, siitä että laman varjolla kunnissa leikataan lasten ja nuorten peruspalveluista ja toistetaan viime laman virheet. Vaikka tiukoilla ollaan, tämä on tyhmintä, mitä voidaan tehdä. Meillä ei ole enää varaa kasvattaa lasten ja nuorten pahoinvointia. Nyt on tuen aika, monilla perheillä on taloudellisesti vaikeaa, aikuiset oireilevat eivätkä jaksa olla aikuisia, impulsiivisuus lisääntyy ja tästä kärsivät lapset, jotka eivät ymmärrä eivätkä osaa itse näitä reaktioita käsitellä. Tukea ja matalan kynnyksen palveluja tarvitaan juuri nyt.

Ollaan viisaita kuntapäättäjiä!

 

 

 

 

 

 

 

 

Lapset ja nuoret puhututtivat paljon paitsi tässä työssä niin myös eduskunnassa ja MLL:n Liittovaltuustossa.

Jaa artikkeli

Kommentit (3)

Jätä kommentti


Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto