Blogi

Rohkeutta on Kuopiossa!

Ulkoministeriön, Tekesin, Finpron ja Finnveran yhteinen Rohkeutta on! -kiertue starttasi tänään Kuopiosta. 

Konsepti on toimiva. Osallistujia oli runsaasti ja keskustelu oli suoraa - kuten Savossa kuuluukin. Tapasin päivän aikana useita paikallisia kasvu- ja kansainvälistymishaluisia pk-yrityksiä. Hienoja tarinoita ja paljon huippuosaamista.

Hyviä esimerkkejä tästä ovat tapaamani lääketurvallisuuteen ja kehon terveyden mittaamiseen erikoistuneet yritykset. Newicon, Mega Electronicsin ja Medikron edustajat kertoivat myös avoimesti ja kaunistelematta sen, mikä toimii ja missä on petrattavaa. Miten voidaan parantaa yritysten toimintaympäristöä ja kannustaa kasvuun sekä kansainvälisyyteen.

Keskeisin viesti päättäjille oli: vähemmän, mutta vaikuttavampaa sääntelyä ja enemmän yhteistyötä. Tähän on helppo entisen yrittäjän yhtyä.

Olen koko ajan kannustanut yrityksiä yhteistyöhön ja jakamaan kokemuksiaan. Tätä yhteistyötä toivottiin myös päättäjiltä ja virkamiehiltä. Siiloutunut toiminta on tehotonta.

Kuvaavaa on se, että julkisen tuen hakeminen nähdään ajoittain niin hankalaksi että yritys päätyy hankkimaan palvelun omakustanteisesti. Apu ei ole silloin onnistunut.


Valtion tehtävä on luoda edellytykset yrityksille kasvaa, työllistää ja luoda työpaikkoja. Jotta tämä onnistuisi yrityksiä on kuunneltava. Yritykset nimittäin tuntevat omat haasteensa paremmin kuin kukaan muu.

Jaa artikkeli

Kommentit (2)

Jätä kommentti


Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto