Blogi

Maalaisjärkeä vakuuskeskusteluun

Tuoreen hallituksen yhteishenkeä koetellaan. Euroopan talouskriisin syveneminen ja Suomen vakuusvaatimukset luovat epävarmuutta paitsi markkinoille, myös poliitikon ajatuksiin. Hallitusohjelmaan yhteisesti kirjattu vaatimus vakuuksista ehtona uusille talousongelmissa painivien maiden takauksille sitoo meitä hallituspuolueiden edustajia.

Kanta on hyvin ehdoton demareiden ja vasemistoliiton vaatimuksesta. Näin siitäkin huolimatta, että tilanteiden muuttuessa pelivaraa pitäisi olla järkevän lopputuloksen saamiseksi. Ranskan vasemmisto-oppositio jo ehti tuomitsemaan suomalaisten aateveljiensä vaatimukset.

Suomi on sitoutunut ratkomaan ongelmia ei aiheuttamaan niitä. Nyt tarvitaan maalaisjärkeä, peruutuspeiliä ja huonomuistisuutta. On kohdattava tosiasiat ja katsotaan eteenpäin. Joustonvaraa on oltava, jotta neuvotteluissa voidaan edetä.

EU-politiikan haasteet puhututtavat kaikkialla. EU-politiikasta on tullut torien ja työpaikkojen kahvitaukokeskustelua. Suomi on jo vakuusvaatimuksillaan vaurioittannut luottamuspääomaansa jota EU:ssa on kuutisentoista vuotta luotu ja moni pelkää venkoilun vaikuttavan tuleviin aluetuki- ja maataloustukineuvottelujen tuloksiin. Vakuushässäkkä on ratkottava pikaisesti, niin ettei kriisi Suomen sisäpoliittisten paineiden johdosta syvene. Suomessakin olisi keskityttävä Euroopan talouskriisin isoon kuvaan. Vaalit on käyty ja nyt on ryhdyttävä ratkomaan niitä ongelmia ja keskityttävä olennaiseen.

Suhtautuminen talouskriisin haasteisiin viisaasti ja rakentavasti helpottaa  hyvän tulevaisuuden luomista täällä Suomessa. Viennistä riippuvainen pieni, tunnollinen  ja reipas Suomi pärjää, jos Eurooppa pärjää. Meidän ei omalla toiminnallamme pidä aiheuttaa ongelmia eikä väheksyä kansainvälisyyden merkitystä menestyksellemmme. Teollisuutemme elää viennistä ja työpaikat ovat näissä yrityksissä. Pikavoittoja ei taida olla jaossa toisellakaan taktiikalla, vaikka perussuomalaiset niihin tuntuvat uskovan. Opposiossa vailla vastuuta on niin helppo huudella.

Jaa artikkeli

Kommentit (2)

Jätä kommentti


Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto