Blogi

Riikassa on meppiainesta

Ajalimme meppiehdokas Riikan kanssa Juvalle paikallisen kokoomusyhdistyksen vieraaksi. Kuulimme Juvan paikallispolitiikan tuoreet kuulumiset ja keskustelimme kuntatalouden haasteista. Juvallakin yhteisöverotuotot ovat huolestuttavan paljon pienentyneet, yritysten vaikeudet ja lomautukset huolestuttavat. Pidin kokousväelle poliittisen tilannekatsauksen, joka painottui pitkälti hallituksen puoliväliriihen esityksiin. Erityisesti keskustelimme työuran pidentämisestä ja eläkekiistasta. Kyllä Juvallakin pääministerin Rukan hiihtolatulausuntoja ihmeteltiin:)

Kevätkokouksen teemana oli Eu-vaali ehdokas Riikan esittäytyminen. Riikka konkretisoi hyvin EU:n merkityksen meidän jokaisen arjessa, moni direktiivi vaikuttaa elämäämme päivittäin huomaamattamme. Lissabonin sopimuksen myötä EU:n päätöksenteko tulee entistä lähemmäksi meitä kaikkia.

On erittäin tärkeää, että parlamenttiin valitaan sellaisia suomalaisia, jotka ymmärtävät arkea Suomen eri osissa, myös Itäisen ja Pohjoisen Suomen haasteita. Eteläsavolaisen Riikan vahvuutena on hänen poikkeuksellisen hyvä EU tuntemuksensa. Vahva kansainvälinen tausta, kielitaito ja työura Brysselissä tekevät hänestä vahvan ehdokkaan. Riikan verkostot ovat jo valmiit, onhan hän tehnyt edunvalvontatyötä Itä-Suomen EU-toimiston johtajana jo kaksi vuotta. Riikan kampanja-avaus on parin viikon päästä. Kuulun Riikan kampanjan valtuuskuntaan ja mukana on vaikuttavia persoonia. Valtuuskunnan puheenjohtajana toimii Riitta Uosukainen.

 

 

Jaa artikkeli

Kommentit (1)

Jätä kommentti


Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto