Blogi

Kiitos Jyrki, Onnea Alex!

Lahden Sibelius-talolta poistui innostunut ja positiivinen kokoomusväki. Isot päätökset, yhteiset hetket ja lukemattomat keskustelut hitsasivat porukkaa entistä tiiviimmin yhteen. Uuden puheenjohtajan linjapuhe kruunasi sen yhteenkuuluvuuden tunteen, joka syntyi nopeasti heti puheenjohtajavalintojen jälkeen. Ei syntynyt siipiä, jotka heikentäisivät puolueen yhtenäisyyttä ja menestystä tulevaisuudessa.

Julkisuudessa kiiteltiin avointa, rehtiä ja reilua puheenjohtajakisaa, ja sellaisena se pysyi loppuun saakka. Kilpailutilanteessa on toki aina voittajia ja häviäjiä. Puoluekokousväki antoi vastavalitulle puheenjohtajalle tukensa huolimatta siitä, kenen joukoissa ennen valintaa oli seissyt.

Puoluekokous osoitti, mistä puolueen voima ja kannatus on peräisin. Se tulee kyvystä käydä moni-ilmeistä ja analyyttistä keskustelua tulevaisuudesta ja arvoista ilman, että tulisi hiertymiä henkilösuhteisiin. Jyrki Kataisella on ollut vankka puolueen tuki ja se on näkynyt hänen tekemisessään.  Hänen johdollaan kokoomus on kulkenut vaalivoitosta toiseen, olemme saaneet kansalta vastuuta ja kantaneet sitä ryhdikkäästi. Kiitos Jyrkille hyvästä työstä ja inhimillisestä johtajuudesta.

Lahdessa uusi puheenjohtajamme Alex sai vahvan tuen kokoomusväeltä, myös kilpailevilta ehdokkailta ja heidän tukijoukoiltaan. Puheenjohtajakilpailu oli kunniaksi sivistyspuolueelle. Tästä on hyvä lähteä uuteen nousuun.

Näissä vaaleissa Paulan tukitiimi teki suuren palveluksen koko puolueelle. Paula on koko uransa ajan toiminut innostavana ja kannustavana edelläkävijänä ja esimerkkinä erityisesti naisille. Kyse on osaavasta, pätevästä ja kokeneesta valtionaisesta, joka on ansainnut kannuksensa omalla työllään ja toiminnallaan.

Edelläkävijöiden ja esimerkkien voima on tärkeä, kun haluamme innostaa eri-ikäisiä ja eri taustoista tulevia miehiä ja naisia mukaan poliittiseen toimintaan. Paulan puheenjohtajakampanja toimi yhteisenä projektina ja kannustavana esimerkkinä erityisesti naisille pyrkiä ja tavoitella sekä saavuttaa tehtäviä aina puolueen puheenjohtajuuteen saakka.

Kaikille kampanjassa mukana olleille jäi hyvä mieli. Puoluekokouksessa Paulan kannattajat laittoivat tanssiksi, plakaatit liehuivat kokoussalissa ja aplodit raikuivat. Hopea ei tuntunut häviöltä vaan päällimmäisenä tunteena olivat ilo ja innostus matkasta sekä hyvästä tuloksesta. Kokemus siitä, että teimme yhdessä jotain historiallista ja koko puolueella jotain äärettömän arvokasta. Päällimmäisenä tuntemuksena ovat tekemisen ja onnistumisen riemu. Siksi Kokoomusnaisten on

Jaa artikkeli

Kommentit (0)

Jätä kommentti


Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto