Blogi

Pariisi, ilmasto ja naiset

Pariisin ilmastokokous alkoi maanantaina noin 150 valtionpäämiehen läsnä ollessa. Tämä oli osoitus siitä, miten keskeinen kysymys ilmastonmuutos on meille. Kuten tasavallan presidenttimme puheessaan sanoi, meillä ei ole planeetta B:tä - meillä on vain tämä planeetta.

Itse osallistuin kokoukseen kahden päivän ajan. Uuden-Seelannin pääministerin isännöimässä tapahtumassa keskustelimme fossiilisten polttoaineiden tukien järkeistämisestä. Vietnamin pääministerin isännöimässä tilaisuudessa taas pohdimme ilmastonmuutoksen vaikutusta Mekongin suistoalueeseen - Vietnam on pitkäaikainen kehitysyhteistyökumppanimme, ja kun nyt siirrymme kohti enemmän taloudelliseen yhteistyöhön perustuvaa kumppanuutta, voimme tarjota ratkaisuja esimerkiksi cleantechin ja energiatehokkuuden aloilla. Sitran tapahtumassa perehdyimme Sitran ja 11 muun johtavan kansainvälisen instituution laatimaan selvitykseen siitä, miten ilmastonmuutokseen voisi vastata jo olemassa olevilla keinoilla.
 

Osallistuin myös naisjohtajien keskusteluun, jonka teemana oli ilmastonmuutos ja naiset. Painotin, että naisten ja tyttöjen osallistuminen ilmastoa koskevaan päätöksentekoon on ollut Suomen tavoitteita jo useita vuosia. Olemme mm. tukeneet naisten osallistumista ilmastoneuvotteluihin.

 Ilmastonmuutos vaikuttaa kaikkien meidän arkeen. Seuraukset näkyvät erityisesti maailman köyhillä alueilla. Sen huomaavat esimerkiksi ne maailman naiset ja tytöt, jotka käyttävät päivässä yhteenlaskettuna 140 miljoonaa tuntia kerätäkseen vettä perheilleen. Jos nämä naiset pystyisivät veden hakemisen sijaan keskittymään työntekoon, ja tytöt koulunkäyntiin, olisi sillä myös merkittävä vaikutus heidän yhteiskuntiensa kehittymiseen - hyödyttäen niin naisia kuin miehiä, tyttöjä kuin poikia.
 

Teollisuusmaissa naisilla on myös mahdollisuus vaikuttaa arjessaan - teemmehän me edelleen noin 80 % kotitalouksien ostopäätöksistä. Jokaisesta meistä riippuu, miten ympäristöystävällinen tuo päätös on.

Jaa artikkeli

Kommentit (4)

Jätä kommentti


Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto