Blogi

Koulujen alkua siirrettävä

Tänään oli jälleen upea kesäpäivä. Aurinko paistoi ja lämpötila oli hellelukemissa. Uimavesi ei paljoa virkistänyt, kun lämpötila oli iltapäivällä laiturin päässä ennätykselliset 24 astetta. Luonto on rikkaimmillaan, mustikoita , vattuja, kukkia, kanttarelleja. Kesä on juuri nyt parhaimmillaan. Surullista onkin, että koulut alkavat tällä viikolla maakunnassamme ja kesä loppuu monelta siihen. Kun koululaiset palaavat pulpettien ääreen, loppuu monen muunkin kesäfiilis. Keskustelua koulun aloitusajankohdasta on käyty vuosia. Olisiko jo aika tehdä muutos siihen, että kesä lopetetaan Suomessa liian aikaisin?

Elokuu on usein kaunis ja varma lomakuukausi. Keski-Euroopassa elokuu on suosittu lomakuukausi ja monet turistit tulevat maahamme juuri loppukesästä. Hassua onkin, että juuri  kun ulkomaiset matkailijat saapuvat ihastelemaan kesäämme, sulkevat monet kesäkohteet ovensa. Meillä eletään koulujen lomarytmin mukaan ja kun lapsiperheet palailevat koteihinsa Suomi hiljenee. Huvipuistot, vierasvenesatamat, kesäravintolat ja kioskit telkeävät ovensa aivan liian aikaisin. Koko elinkeinoelämä kärsii tästä kesäsesongin lyhyydestä ja vuodesta toiseen loppukesästä tästä samasta aiheesta käydään keskustelua.

Minulle ei oikein ole vielä selvinnyt, kuka vastustaa ajatusta siitä, että kesäloma kohdistuisi ajankohtaan jolloin on kesäisintä ja varmimmin lämmintä. Ovatko opettajat ja OAJ vastaan, onko muitakin? Omituiselta vastustus kesälomien ajankohdan siirrosta myöhäisemmäksi kuitenkin tuntuu. Tänäkin kesänä juhannuksena oli kylmää ja koleaa, kuten oli koko alkukesän. Vesi Saimaassa oli juhannuksena 12 astetta, kun se tänään elokuun yhdeksäntenä oli 24 astetta. Olisiko Suomi jo viimein kypsä muutokseen, jolla lyhyttä kesäämme saataisiin jatkumaan edes vähän pidempään?

Jaa artikkeli

Kommentit (4)

Jätä kommentti


Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto