Blogi

Valtuustoaloite poikii hyvinvointia lapsille

Tänään Mikkelin kaupunginvaltuustossa käsitellään jo vuonna 2008 tekemääni valtuustoaloitetta. Esitin aloitteessani, että Mikkelissä ryhdytään jatkossa päätöksiä tehtäessä arvioimaan niiden vaikutukset lapsiin. Lisäksi esitin, että Mikkelin tulisi tehdä oma lasten ja nuorten hyvinvointia edistävä ohjelma. Tänään saamme hyväksyä kahdeksan Mikkelin seudun kunnan yhdessä laatiman lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman. Jippii!

Lasten ja nuorten hyvinvointiin kannattaa panostaa. Työn heidän eteensä tulee olla suunnitelmallista ja perustua laajaan, aikuisten muodostaman verkon, yhteistyöhön. Eri alojen ammattilaisten on yhdessä pohdittava, miten apua voitaisin tarjota varhemmin ja ongelmiin puuttua ajoissa.  Mikkelin seudun tulevaisuuden kannalta  on välttämätöntä,että lapsemme ja nuoremme voivat hyvin.

Neuvola ja kouluterveydenhuollon palvelut ovat keskeisiä lasten hyvinvoinnin turvaamisessa. Matala kynnys helpottaa avun hakemista silloin, kun ongelmat vielä ovat pieniä. Varhainen tuki ei kuulu vain sosiaali- ja terveystoimelle vaan koululla, harrastusseuroilla  ja kaikilla lasten kanssa toimivalla on vastuu lasten hyvinvoinnista.

Viranomaisten ja kotien yhteistyötä on myös parannettava. Ensisijainen vastuu lasten hyvinvoinnista on aina vanhemmilla. Viranomaiset tarjoavat apua, kun vanhempien rahkeet eivät enää riitä. Kaipaan yhteiskuntaamme aitoa välittämistä.Kaipaan sellaista yhteiskuntaa, jossa talonmiehen täti komensi pihan kaikkia lapsia, mutta myös puhalsi rikkimenneeseen polveen. Koulun siivoojan ei tarvitse olla maisteri, jotta saa puuttua lasten touhuihin.

Lapset kaipaavat turvallisia aikuisia arkeensa. Enemmän vastuunkantoa ja välittämistä parantaisi kaiken ikäisten hyvinvointia. Nyt on tärkeää, että hyvinvointisuunnitelma lähtee elämään uusina toimintatapoina.  Toivottavasti asia myös herättää keskustelua keinoista lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaamiseksi.

Ja Japanin järkyttävät tapahtumat ovat jatkuvasti mielessä.Uskomaton tuho vahvaan yhteiskuntaan hetkessä. Ihminen tuntee luonnonvoimien rinnalla itsensä pieneksi. Nyt on ristittävä kädet ja toivottava, että uusia voimakkaita järistyksiä ei tulisi. Japanin ydinvoimaloiden tilanne huolettaa...Suomen Ulkoministeriössä on tehty ahkerasti hyvää työtä suomalaisten tilanteen kartoittamiseksi. Pian on sitten avunannon aika.

Jaa artikkeli

Kommentit (0)

Jätä kommentti


Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto