Blogi

Ei nokittelua vaan yhteistyötä!

Vanhusten hoivan kauhutarinoista on kirjoitettu tällä viikolla. "Vanhana tänään"-kirja kertoo järkyttäviä tarinoita vanhusten laitos- ja kotihoidosta eri puolella Suomea. Samalla rahalla tuotetaan jopa samassa kunnassa hyvää sekä huonoa hoivaa. Vanhustenhoidosta vuonna 2009 annetut hoivasuositukset eivät olleet riittäviä.

On selvää, että asuinpaikka ei saa määrätä hoidon laatua ja saatavuutta.Ministeri Risikon viime kaudella valmistelema vanhuspalvelulaki on saatava pikaisesti voimaan.  Oli ilo lukea, että tuore peruspalveluministeri on perunut aiemmat puheensa ja lupaa viedä lakia kiireellisessä aikataulussa eteenpäin.

Kokoomukselle vanhuslain toteuttaminen on ollut yksi keskeinen tavoite. Myös pitkäksi venyiden hallitusneuvotteluiden aikana Säätytalolla ehdimme käydä hyvin lain sisältöä asiantuntijoiden kanssa läpi. Ministeri Risikon kanssa pidimme tärkeänä, että lain toteuttamiselle myös varataan rahaa tiukasta taloustilanteesta huolimatta. 

Sittemmin peruspalveluministeri on ilmoittanut käynnistävänsä alueelliset kokeilut lain testaamiseksi. Tämä on täysin turhaa ja koko ehdotus on perusteeton.Lakiesitys on ollut normaaliin tapaan lausuntakierroksella. Esitys on saanut kiitosta mm. Vanhustyön Keskusliitosta. Myös tarvittavaa tietoa siitä, mitkä ovat lain ongelmakohdat ja mitä lain korjaamiseksi pitää tehdä, on paljon.Vanhustenhoivan kipukohdat ovat hyvin tiedossa.

Alueelliset kokeilut hidastavat lain voimaantuloa ja maksavat. Rahaa kokeiluihin ei ole varattu.Jos alueellliset kokeilut käynnistetään rahat ovat poissa muusta tälle kaudelle suunnitellusta kehittämistyöstä. Kehittämisrahaa tarvitaan kipeästi mm. omaishoidon, lasten ja nuorten hyvinvointipalvelujen sekä lähisuhdeväkivaltapalvelujen kehittämiseen.

Uudistustyö on nyt aloitettava pikaisesti. Peruspalveluministerin on jatkettava ministeri Risikon erinomaisesti aloittamaa työtä. Nyt nokittelu vähemmällä ja yhteistyöhön! Vanhukset eivät voi enää odottaa.

Ja vielä P.S.

Maakunnan kansanedustajien välit ovat kunnossa, ei tarvitse paikallislehtemme siitä kantaa huolta. On toki liikuttavaa, että kollega Pauliina pitää minua niin  korvaamattomana , että paheksuu oikein blogissaan poisjääntiäni kaupunginhallituksesta. Voin rauhoitella. Meiltä kokoomuksesta löytyy runsaasti osaamista ja osaava nainen valitaan varmasti tilalleni haastavaa työtä kaupunkimme hyväksi jatkamaan :)

Jaa artikkeli

Kommentit (1)

Jätä kommentti


Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto