Suuressa Valiokunnassa

Suuressa Valiokunnassa

Eduskunnan Suuri valiokunta kokoontui poikkeuksellisesti kesken istuntotauon. Kuulimme pääministeri Jyrki Kataista, joka huomenna osallistuu euroalueen päämiesten kokoukseen Brysseliin. Kokouksen aiheena on euroalueen vakaus kokonaisuutena sekä Kreikan tulevaisuudessa saama rahoitus.

Kuulimme pääministerin katsauksen kokonaistilanteeseen ja kävimme vilkkaan parituntisen keskustelun Suomen kannasta velkakriisin leviämisen torjumiseksi sekä Kreikan velkakestävyyden parantamiseksi.

Vilkkainta keskustelua käytiin Suomen vakuusvaatimuksesta sekä sijoittajanvastuun toteutumiskeinoista. Väliaikaisen vakausvälineen joustavuuden lisäämistä pidettiin positiivisena lisäkeinona.Välineen käyttöä varautumismielessä ja ennaltaehkäisevästi oliis viisasta lisätä. Suomi ei kuitenkaan tue väliaikaisen vakautusvälineen koon kasvattamista vaan ainoastaan sen käytön joustavoittamista.

Suomen rooli on tiukka, mutta rakentava. Tavoitteena on, että estämme kriisin leviämisen laajemmin, nyt kun tartuntavaara on erittäin suuri.  On keskeistä huolehtia, että suomalaisia työpaikkoja ei häviä eivätkä verotulomme romahda kuten tapahtui Lehman Brothers -kriisin yhteydessä vuonna 2008. Tilanne on vakava. Markkinat odottavat nyt päätöksiä ja jonkinlainen rauhoittava viesti olisi tapaamisessa synnytettävä.

Suuri valiokunta seuraa päämiesten tapaamisen vaiheita ja on tarvittaessa valmis vielä yksityiskohtaisemmin muodostamaan Suomen kantaa.

Nyt olen taas takaisin mökillä täällä Saimaan hiljaisuudessa. Jo mökkitiellä olo rentoutui ja ajatukset selvenivät. Mökkitie on kyllä se paras tie.

Jaa artikkeli

Kommentit (0)

Jätä kommentti


Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto