Blogi

Luomuosaamiselle valtava tarve

Mikkelissä vietettiin tänään Luomuinstituutin avajaisia. Instituutti ei ole uusi upea rakennus vaan verkosto jo toimiville luomuosaajille maassamme. Se kokoaa luomualan tutkijat, toimijat, kouluttajat ja käyttäjät yhteen. Instituutin kivijalkana toimivat Helsingin Yliopisto ja Maa -ja elintarviketalouden tutkimuskeskus. 

Etelä-Savossa on tehty pitkään työtä luomun eteen, niin tutkimuksen kuin koulutuksenkin. Yliopiston vararehtori totesi tervehdespuheessaan Etelä-Savon olevan Suomen luomumaakunta. Myös pääministeri lähetti juhlaan tervehdyksen ja totesi luomun tulevaisuuden olevan valoisa. Kataisen hallituksen ohjelmaan onkin kirjattu vahvoja kirjauksia luomun puolest alan kehittämiseksi. Luomuinstituutin perustamiseen on ministeriö luvannut myös rahallista tukea. 

Tarja Cronberg teki instituutin perustamiseksi selvitystyön. Tämä selvitys antoi Mikkelille vahvan tuen luomuinstituutin sijaintipaikaksi. Ensimmäinen sysäys  Mikkeli luomuinstituutille tuli kuitenkin jo vuonna 2010, kun Alex Stubbin nimittämä maabrändityöryhmä nimesi tehtäviä Suomelle. Yksi tehtävä, kuin Mikkelille suoraan suunnattu, oli luomuinstituutin perustaminen. 

Nostin asian saman tien esille sopivasti ajoittuneessa maakuntavaltuuston kokouksessa. Avauspuheenvuorossani kehoitin maakuntaa tarttumaan tehtävään, joka oli kuin tehty Mikkelille. Näin myös tapahtui ja tavoitteemme on edennyt sujuvasti.

Oma luomuinnostukseni on syntynyt  jo kauppiasaikanamme. Tuolloin kauppamme oli Suomen ensimmäinen Ympäristökauppa ja panostimme valtavasti luomutuotevalikoimiin. 2000-luvun alussa olin mukana rakentamassa K-ryhmän ympäristökauppadiplomijärjestelmää. Tuolloin Suomen kaupoissa oli hetkellinen vahva luomubuumi, joka kuitenkin hiipui, kun kuluttajien kiinnostus ei vielä ollut riittävää. Nyt tilanne on päinvastoin. Kysyntä kasvaa ja kotimainen luomutuotanto ei pysty siihen vastamaan. Kaupat ostavat luomua ulkomailta, Aasiaa myöten. Siinähän ei ole mitään järkeä.

Suomalaiselle luomutuotannolle on valtava tilaus ja kysyntä. Euroopassa markkinat kasvavat ja siellä kulutetaan puolet maailman luomutuotannosta. Suomen on luotava visio luomutuotantomme tulevaisuudesta ja ryhdyttävä tositoimiin. Tuotantomme puhtaus on jo tunnettua ja Suomen luomubrändi on jo nyt olemassa. Pullonkaulat  ja asenteelliset esteet on raivattava. Luomu ei ole uhka perinteiselle maataloudelle.

Nyt tarvitaan tutkimusta, tietoa ja tehokkaampaa tuotantoa vastaamaan kysyntään, joka on sekin on jo olemassa. Luomuinstituutille on todellinen tarve. Nyt sellainen on Mikkelissä!

Jaa artikkeli

Kommentit (0)

Jätä kommentti


Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto