Kannustetaan ja pidetään huolta

Kannustetaan ja pidetään huolta

Viime lauantaina julkistettiin kokoomuksen verolinjat. Ne ovat tärkeä osa tuoretta raporttia, jossa kerromme millä keinoilla suomalainen hyvinvointi turvataan jatkossa. Olen ollut mukana joulukuusta 2009 tekemässä tätä mielenkiintoista " Työtä, yrittämistä ja välittämistä" raporttia. Puheenjohtaja Kataisen johdolla pohdimme, millä keinoilla julkinen talous jatkossa pidetään vahvana taloustaantuman ja ikääntymisen luomissa haasteissa. Tavoitteena on kannustava ja turvallinen yhteiskunta, jossa jokaisesta ihmisestä pidetään huoli.

Perimmäinen tavoitteemme on kannustaa ja tukea ihmisiä pärjäämään sekä tavoittelemaan oman näköistään onnea. Haluamme luoda parempia mahdollisuuksia löytää ja tehdä työtä sekä opiskella ammattiin; ei luoda riippuvuutta turvaverkoista. Työn tekemisen on aina oltava kannattavampaa kuin joutenolon. Työn iloa tulisi  useamman saada tuntea. Työelämän uudistamisen suurin haaste lienee työn arvon ja ilon kasvattamisessa. Nuoret on saatava tehokkaammin työpolulle.

Heikoimmista huolehditaan ja tulonsiirrot kohdistetaan eniten tarvitseville. Keskeisin köyhyyttä ja syrjäytymistä aiheuttava tekijä on työttömyys ja siksi uusien työpaikkojen luonti ja yrittäjyyteen kannustaminen on aivan välttämätöntä.Myös verotuksen on tuettava tätä tavoitetta. Talous ja eurot ovat kuitenkin vain väline luoda hyvinvointia.

Kokoomuksen tavoitteena on yhteisen kakun kasvattaminen, sen kakun jolla hyvinvointimme; julkiset palvelut ja sosiaaliturva rahoitetaan. Vahva talous ei ole uhka vaan tulevaisuutemme turva.

Palkansaajien ja eläkeläisten tuloveroa sekä  yritysveroa esitetään alennettavaksi vähitellen ensi kaudella. Palkkaveron alennuksiin ei mielestäni pidä ryhtyä ennen kuin näemme talouden tasapainotukseen tähtäävien toimien, kuten kunta- ja palvelureformin todella alkavan. Verokevennysten ajoitukseen vaikuttaa toki myös suhdannekehitys. Alemmilla yritysveroilla kannustetaan yrityksiä investoimaan ja työllistämään.

Arvonlisäveron kahden prosenttiyksikön korotuksilla haetaan laajempaa veropohjaa ja suurempaa summaa hyvinvointiyhteiskunnan tarpeisiin. Edelleen on huolehdittava siitä, ettei verouudistuksella lisätä kaikkein pienituloisimpien taakkaa, vaan kannustetaan mahdollisimman monia työntekoon. Verotuksen lisäksi tarvitaan muitakin keinoja tuloerojen kaventamiseksi. Tällä kaudella tuloerojen kaventamiseksi tehty työ näkyy tilastoissa ja tätä työtä on edelleen jatkettava.Tulonsiirrot on kohdistettava eniten tarvitseville.

Oppositio on hokenut kokoomuksen vievän verotusta kohti tasaveroa. Tämä ei pidä paikkaansa. Tällä kaudella tuloveron progressivisuus on jopa kiristynyt, kun verotusta on kevennetty eniten kaikkein pienituloisimmilta. Jatkossakin tulovero säilyy progresiiivisena eli suuremmista tuloista maksetaan suhteessa enemmän veroja. Myös kuntaverotus on progressivinen monien pienituloisille suunnattujen vähennysten myötä. Myös kaikkein suurimmille pääomille esitetään progressiivisista veroa. Kritiikkiä kuunnellessa tuntuukin, että tasaveromantra on jäänyt kriitikoile päälle jo ennen kuin ovat ehtineet esitykseen tutustua. Kokoomuksen esitys on siis eri kuin Hetemäen työryhmän esitys.

Jaa artikkeli

Kommentit (29)

Jätä kommentti


Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto