Ulkopoliittinen yhtenäisyys on Suomen vahvuus
Pienen kansakunnan suurin voimavara on sen yhtenäisyys. Me suomalaiset, jos kuka, sen tiedämme. Ilman lujaa yhtenäisyyttä 75 vuotta sitten käyty talvisota olisi varmasti päättynyt toisin.
Samaa yksimielisyyttä tarvitaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan ydinkysymyksissä tänäkin päivänä, nyt Ukrainan kriisin aikana ehkä enemmän kuin pitkään aikaan. Vaikka kukaan ei suoraan uhkaa Suomea sotilaallisesti, totuus on, että tilanne lähialueillamme on poikkeuksellisen jännittynyt.
Yhtenäisyys ei tarkoita sitä, ettei ulkopolitiikasta saisi keskustella. Saa ja pitääkin keskustella, ja voi olla myös eri mieltä. Oleellista on, että kansallisen turvallisuuden kannalta tärkeistä peruslinjoista löytyy riittävä yksimielisyys. Kun hallitus on linjansa valinnut, sille soisi mahdollisimman laajan tuen.
On hienoa, että meillä on kuuden eduskuntapuolueen yhteisymmärrys puolustusmäärärahojen nostamisesta. Hienoa on myös se, että hallituksen toimilla Ukrainan kriisissä on kyselyiden mukaan kansalaisten tuki. Tukea on tullut myös oppositiosta, etenkin Perussuomalaisten Timo Soinilta. Siksi ihmettelen muutamien näkyvien keskustavaikuttajien irtiottoa hallituksen linjasta.
Keskustelua on kuitenkin herännyt kahdesta aiheesta: pakotteista ja yhteydenpidosta venäläisiin.
Hallitus on hoitanut molemmat niin hyvin, kuin tässä vaikeassa tilanteessa ylipäätään voi. Euroopan unionin pakotteet valmisteltiin erittäin huolella, ja Suomi teki hartiavoimin työtä, jotta kokonaisuudesta saatiin tasapainoinen.
Pakotteiden ainoa tavoite on saada Venäjä tosissaan etsimään neuvotteluratkaisua Ukrainan kriisiin. EU käyttää sitä voimaa, mitä sillä on, eli taloutta. Aseita emme halua Ukrainaan lähettää ja toimettomaksi emme voi jäädä.
Mielestäni lopputulos on hyvä. EU:n pakotteita ei ole kohdistettu tavallisiin venäläisiin kuluttajiin ja niiden hitaasti kasvava vaikutus antaa Venäjän poliittiselle johdolle aikaa muuttaa linjaansa. Useat meille tärkeät tuotteet ja palvelut jätettiin EU-pakotteiden ulkopuolelle. Itä-Suomelle tärkeä rajat ylittävä yhteistyö saa jatkua, vaikka se näytti jo menetetyltä.
Ikävää on, että Venäjän oma päätös rajoittaa elintarvikkeiden tuontia iskee pahasti suomalaisiin maidontuottajiin ja venäläisiin kuluttajiin.
Suomelle on koko ajan ollut tärkeää myös se, että EU pysyy ulkopolitiikassaan yhtenäisenä. Suomi on osaltaan hakeutunut EU-maiden keskikastiin, eli emme ole haukkana vaatineet pakotteita, mutta emme myöskään ole niitä viimeisenä jarruttaneet. Ukrainan kriisissä EU on ollut kiitettävän yhtenäinen, mikä on Suomen kaltaiselle maalle tärkeä asia.
Suomi on jatkanut tiiviitä kahdenvälisiä yhteyksiä Venäjän kanssa. Virkamiehet tapaavat koko ajan ja käytännön asiat hoidetaan. Näin pitkääkin olla, koska yhteisiä käytännön asioita kauppakumppanin ja rajanaapurin kanssa on paljon.
Suomen ja Venäjän hallitustenvälisen talouskomission varapuheenjohtajat tapasivat marraskuussa Moskovassa, ja seuraavaa varapuheenjohtajatapaamista valmistellaan ensi keväälle. Talouskomission työ lukuisissa työryhmässä jatkuu koko ajan. Ulkoministeriön valtiosihteeri tapasi vastinparinsa Moskovassa pari viikkoa sitten, ja muutkin virkamiehet tapaavat koko ajan.
Kansalaisyhteiskunnan suhteet ovat aktiiviset: esimerkkeinä voi mainita syyskuussa järjestetyn suomalais-venäläisen kulttuurifoorumin ja Suomi-Venäjä-seuran 70-vuotisjuhlan.
Myös maidemme poliittiset suhteet ovat tiiviit. Tasavallan presidentti tapasi Presidentti Putinin Venäjällä elokuussa ja on puhunut puhelimessa useita kertoja. Pääministeri Stubb on puhunut kahdesti pääministeri Medvedevin kanssa puhelimessa. Ulkoministeri Tuomioja on tavannut ulkoministeri Lavrovin kesäkuussa Turussa, syyskuussa New Yorkissa, lokakuussa Moskovassa ja joulukuun alussa ETYJin ministerikokouksessa Baselissa.
Kun tähän lisätään muiden EU-maiden kontaktit Putiniin, etenkin Saksan liittokansleri Merkelin kymmenet keskustelut, on hassua väittää, ettei diplomaattisia ponnistuksia olisi. Niitä on paljon.
Olemme tehneet vuosikymmeniä määrätietoista työtä päästäksemme pois kansainvälisen politiikan rajavyöhykkeeltä osaksi länttä. Miksi ihmeessä menisimme vapaaehtoisesti takaisin? Ja miksi ihmeessä emme puolustaisi kansainvälistä oikeutta ja Euroopan turvallisuusjärjestystä, koska ne ovat Suomen kaltaisen maan turva?
Venäjä on meille tärkeä naapuri ja kauppakumppani myös jatkossa. Mutta vaikka olemme kauppakansaa, turvallisuutemme ja arvomme eivät ole kaupan.
Kommentit (44)