Moskovan ruuhkissa

Moskovan ruuhkissa

Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan liikennejaosto teki viime viikolla tärkeän matkan Moskovaan. Tapasimme liikenneasioista vastaavaa varaministeriä, duuman liikennekomitean puheennjohtajan, rajavartiolaitoksen pääjohtajan ja Moskovan kaupungin liikennejohtajia. Matkan anti oli jopa poikkeuksellisen hyvä. Liikenneasiat yhdistävät aidosti Venäjää ja Suomea.

Tapaamisissa keskusteltiin paljon rajaylityspaikkojen kehittämisestä ja rajanylitysten sujuvoittamisesta. Venäjän ja Suomen väliset rajanylitykset ovat voimakkaassa kasvussa. Viime vuonna oli jo ennätysvuosi ja tämän vuoden ensimmäisten kuukausien aikana kasvua on ollut jo 19 prosenttia lisää. Erityisen voimakkaasti kasvaa matkailu Venäjältä Suomeen. Toisaalta öljyn ja kaasun kuljetus lisää tavaraliikennettä.

Venäjän Suomen Suurlähetystön mukaan rajanylitysten ennustetaan tuplaantuvan jo 2018 mennessä, siis ilman viisumivapauden toteutumistakin. Tarve rajanylityspaikkojen kehittämiselle ja modernisoinnille on suuri. Molemmin puolin rajaa on jo päätetty investoida niin tekniikkaan kuin tiestöön.

Nykyisten kansainvälisten rajanylityspaikkojen lisäksi tarvitaan varmasti uusia. Puhuin voimakkaasti Parikkalan rajanylityspaikan kansainvälisen statuksen ja kehittämisen puolesta. Parikkalan yhteys on tärkeä Itä- ja Pohjois-Suomen matkailulle. Pietarissa on matkailupotentiaalia, sillä vain kolmasosalla pietarilaisista on passi ja on varmaa, että Saimaa, Etelä-Savon mökkimaisemat, Tahko ja Lapin luonto houkuttelevat. Venäjän puolella kiinnostusta on ja on tärkeää, että saamme Parikkalalle laajaa hyväksyntää Suomen puolellakin. Valitettavasti liikennejaoston puheenjohtaja Kari Rajamäki ( sd) ei vielä ole lämmennyt ajatukselle.

Moskovan matkaa sähköisti vaalien läheisyys ja vallanvaihto. Jo reilun viikon päästä Putin astuu uudelleen valtaan. Tyytymättömyys vaalituloksesta kantautui vain yksittäisistä puheenvuoroista ja venäläiset virkamiehet ja poliitikot jännittävät varmasti oman virkansa puolesta. Kohtaamisista moskovalaisten kanssa jäi mieleen lähinnä kivenkovat, ilmeettömät kasvot. Hymyä näin vain hotelllin aamiaistarjoilijan kasvoilla.

Kaupunki oli ruuhkainen ja ilma sakea liikenteen päästöistä. Autoja pysäköitiin ihan mielivaltaisesti. Suojatieviivojen päällä näimme usean kuskin vetävän päiväunia auton käydessä. Punaisen torin kupolit kimaltelivat auringonpaisteessa. Kevät oli jo pitkällä ja Voiton Päivän juhlallisuuksiin valmistauduttiin niin, että kaupungin liikenne oli ajoittain aivan kaaoksessa. Delegaatiomme bussi juuttui totaalisesti ruuhkaan matkalla VR:n 150-vuotisjuhliin. Vaihdoimme metroon ja johan alkoi matkanteko sujumaan. Moskovan metro oli positiivinen kokemus, asemat olivat pääosin kauniita ja mikä tärkeintä maan alla matkanteko sujui. Paluumatkakin juhlista mentiin jouhevasti metrolla. Bussimme oli edelleen lähes paikallaan samaisessa ruuhkassa. Alla muutama kuva matkalta.

   

   

Jaa artikkeli

Kommentit (0)

Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto