Sari on rohkea nainen!

Sari on rohkea nainen!

En voi muuta kuin ihailla Sari Sarkomaan rohkeaa päätöstä asettaa perhe ja lapset etusijalle. Ministerin vaativat työt ja aikataulut yhdistettynä kolmilapsisen perheen arkeen on supervaativa suoritus. Sarin lapset ovat vielä pieniä ja arki on varmasti ollut aikamoista järjestelyä. Voin vaan aavistella, miten helpottunut ja onnellinen Sari on päätöksen tehtyään. Lapset ovat pieniä niin vähän aikaa ja sitä aikaa, kun ei äitinä saa koskaan takaisin.  

Sari on hoitanut ministerin tehtävänsä loistavasti. Kokoomuksen vaaliohjelmaan sisältyneitä keskeisiä tavoitteita on viety tarmokkaasti eteen päin Opetusministeriössä. Yliopistouudistus on täydessä vauhdissa ja lausuntakierroksella ollut yliopistolaki tulee eduskunnan käsittelyyn alkukeväästä. Perusopetukseen on panostettu Perusopetus paremmaksi-ohjelman myötä. Ensi vuodellekin kunnat ovat saamassa valtionosuuksia perusopetuksen ryhmäkokojen pienentämiseksi. Mikkelissäkin syksystä 2009 alkaen tullaan tähän varoja kohdentamaan. Lisäksi Sarkomaa ylipäätään halusi selvittää, minkälaisia ryhmäkokoja Suomen peruskouluissa on. Nämä tiedot julkaistiin juuri alkuviikosta.

Parhaillaan ollaan tekemässä työtä sen eteen, että perusopetukseen pystyttäisiin lisäämään taito- ja taideaineita. Näihinhän tehtiin rajut leikkaukset vuonna 2002 sdp:läisen opetusministerin kaudella. Myös liikuntaa ollaan lasten koulupäivään jälleen lisäämässä. Eli tarmolla on kokoomuksen vaaliohjelmaa opetusministeriössä viety läpi Sarkomaan toimesta. Nyt työtä lähtee jatkamaan kollegani Henna Virkkunen "takarivin taavi", kuten minäkin. Henna on myös Kokoomusnaisten puheenjohtaja ja käväisi elokuussa viimeksi Mikkelissä Saimaan risteilyllä kanssamme.Olen todella iloinen Hennan valinnasta ja toivotankin hänelle menestystä ja tarmoa uusissa haasteissa.

Jaa artikkeli

Kommentit (4)

Jätä kommentti


Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto