Toivoa Lapista
Kokoomuksen kaikki ministerit kokoontuivat ja kuuntelivat Lapissa tällä viikolla. Pääsimme tutustumaan Rovaniemellä ja Kemijärvellä yrityksiin ja keskustelemaan ihmisten kanssa. Olen hyvin vakuuttunut mahtavasta asenteesta ja innovatiivisuudesta, joka käydyissä keskusteluissa välittyi.
On toki hyvin valitettavaa, että Lapin työllisyysluvut ovat suuret. Pidän kuitenkin positiivisena asiana sitä, että pk-yritysbarometrin mukaan Lapin yritykset ovat kansainvälisempiä ja käyvät enemmän kansainvälistä kauppaa kuin muun Suomen yritykset.
Venäjän huonontunut taloustilanne on kuitenkin osunut kansainvälisiin yrityksiin ikävästi. Venäjän talous ei valitettavasti näytä positiivisia elpymisen merkkejä, joita muuallakin Suomessa kaivattaisiin. Toisaalta moni yritys on löytänyt Lapissa korvaavia markkinoita. Tässä työssä Team Finland -verkostomme voi olla yritysten apuna.
Matkailuosaaminen on Lapissa vahvaa. Iloinen asia on se, että turistien määrässä notkahdus ei ole näkynyt vaan mm. britit, espanjalaiset ja kiinalaiset on saatu kiinnostumaan pohjoisen taiasta, moottorikelkkailusta ja revontulista. Muut maakunnat voivat ehdottomasti ottaa oppia siitä hienosta brändäystyöstä, jota Lapissa on aktiivisella otteella tehty.
Kun yritykset tekevät hyvää yhteistyötä ja tuotteita kaupallistetaan rohkeasti, koko alue pärjää. Samaa on syytä toivoa alueiden välillä. Kun Suomen maakuvaa vahvistetaan, houkuttelemme osaajia, investointeja ja turisteja. Taloutemme elää kansainvälisyydestä, Lapissa tämä on ymmärretty.
Saimme yrityksiltä kovasti kannustusta hallitusohjelman päätösten ripeään edistämiseen. Erityisen tärkeänä nähtiin toimet joilla kilpailukykyä vahvistetaan. Yritysten hyvät tuotteet ja osaaminen eivät maailmalla riitä, jos kustannuskilpailukykymme kilpailijamaihin verrattuna ei parane. Yhteiskuntasopimuksen tavoitteiden eteenpäin vieminen on välttämätöntä, jotta vienti lähtee nousuun ja Suomen talous saadaan terveemmälle pohjalle.
Vaikka ohjelmamme Suomen kilpailukyvyn vahvistamiseksi sai paljon tukea, Lapissa ei kuitenkaan ole jääty odottelemaan viisaita päätöksiä vaan kasvua tehdään kovalla työllä koko ajan. Toivo ja tekemisen meininki olivat läsnä kaikkialla. On tärkeää nähdä maali positiivisena.
Haluan ottaa mukaan tämän asenteen ja olla tekemässä kaikkeni sen eteen, että työpaikkoja saadaan lisää.
Kommentit (0)