Isälle terveisiä
Tänään talvisodan alkamisen vuosipäivänä on mieleni ollut erityisen herkkä. Maanpuolustuskurssin anti heijastelee omiin kokemuksiini. Seitsemänkymmentä vuotta sitten isäni joutui jättämään kotinsa Metsäpirtissä Saaroisten kylässä ja lähtemään sisarustensa kanssa länteen evakkotaipaleelle. Tapahtumat koskettavat ja kiinnostavat minua vuosi vuodelta enemmän. Tänään kun, maakunnan radion kansanedustajatentissä yllättäen jouduin aiheesta kertomaan, olivat kyyneleet lähellä.
Isäni ei enää ole evakkotaipaleestaan kertomassa. Onneksi ehdimme vähän asiaa käsitellä ennen hänen yllättävää poislähtöään juuri vuoden 2007 eduskuntavaalien alla. Ehdin käydä kolmella sotahistoriallisella matkalla Karjalassa ja myös lähellä isäni kotiseutuja. Isäni ei koskaan lähtenyt mukaan, hän ei halunnut sinne enää palata.
Perille emme päässeet, koska silta Laatokan yli oli sodassa tuhoutunut. Mitään en olisi sieltä todennäköisesti löytänytkään, koska ukkini oli perheen lähtiessä evakkoon sytyttänyt kotitalon ja navetat palamaan. Ettei jää ainakaan "ryssälle". Tämän kuulin usein edesmenneen mummini suusta. Juuri muuta en kuullutkaan. Noista ajoista ja muistoista ei meillä puhuttu, ei ainakaan meidän lasten kuullen.
Aivan viime vuosina ehdimme kuitenkin isän kanssa hieman näistä asioita keskustella, onneksi. Isä ainakin ehti huomata kiinnostukseni näihin muistoihin vaikkei paljoa ehtinyt kertoakaan. Monena jouluna sain kääriä hänen antamastaan joulupaketista Karjalaa käsitteleviä kirjoja.
Viikonloppuna sain käydä keskusteluja mikkeliläisen sotaveteraanin kanssa. Keskustelutuokio antoi minulle paljon. Toivonkin, että osaisin välittää kokemani kiitollisuuden ja kunnioituksen tunteen omille lapsilleni ja muillekin nuorille. On tärkeää, että sodan tarinat ja kiitollisuus välittyy nuorille sukupolville. Ahdistusta ja puhumattomuutta ei pidä siirtää. Kunnioitus ja kiitollisuus ovat niin hienoja tunteita, että myös nuortemme tulee saada kokea ne.
Kommentit (1)