Uudistunut Mikkeli saa kiitosta

Uudistunut Mikkeli saa kiitosta

Mikkelin kaupunkia on tänä kesänä kiitelty paljon. Olen saanut tavata lukuisia kesävieraita, jotka ovat vuolaasti kiitelleet ja toisaalta ihmetelleet kaupunkimme nopeaa ilmeenmuutosta. Uusi kaupunkikeskusta, tori, toriparkki ja kauppakeskukset muodostavat tyylikkään, modernin ja silti vanhaa kunnioittavan kokonaisuuden. Kiitosta tulee paljon myös koko Mikkelin seudun asukkailta.

Kaupungin päättäjien, virkamiesten ja yksityisten toimijoiden hyvä yhteistyö ja keskinäinen luottamus on aikaansaanut poikkeuksellisen vahvaa uudistumistyötä verrattuna yleiseen kehitykseen Suomen kaupungeissa. Tunnelma Mikkelissä onkin melkoisen positiivinen, uusia työpaikkoja on syntynyt lisää ja työllisyystilanteemme on parantunut.

Vierailin äskettäin Oulussa, Kouvolassa ja Varkaudessa. Kaikki kaupungit kamppailevat korkean, yli 16 prosentin, työttömyyden kanssa ja yleinen ilmapiiri oli huolestunut. Näitä kolmea kaupunkia yhdisti kuitenkin vahva usko tulevaisuuteen ja kova työ uuden elinvoiman luomiseksi.

Myös Mikkelissä työn kaupungin ja elinvoimaisuuden kehittämiseksi on jatkuttava. On hyvä, että seuraavat hankkeet on jo käynnistetty. Sataman kehittäminen ja suunnittelu ovat alkaneet. Sataman ja Saimaan on tiiviimmin kuuluttava Mikkelin kaupunkirakenteeseen. Tärkeä projekti on myös Asuntomessujen hakeminen ja uusien asuinlaueiden rakentaminen. Kaupungin kehittymisen on jatkuttava muuallakin kuin aivan keskustassa.

Vain menestyvä, elinvoimainen kaupunki, jossa on toimeliaisuutta, saa riittävästi verotuloja, joilla rahoitetaan meille kaikille tärkeät palvelut. Kaupunkimme kehittyminen on edellytys hyvälle vanhustenhoivalle, laadukkaalle terveydenhuollolle, perusopetukselle ja päivähoidolle. Toivottavasti uuteen valtuustoon valitaan uudistusmielisiä,, vastuullisia  päättäjiä, jotka ymmärtävät verotulojen ja palveluiden elintärkeän kytköksen.

Keskeinen kehittämiskohde on myös Visulahden alue. Sen startti riippuu paljon Viitosstien peruskorjauksen aikataulusta. Alue on tärkeä tilaavievälle uudelle yritystoiminnalle. Valtion lupaamat 20 miljoonaa eivät vielä tätä pattitilannetta pura. Siksi tarvitaankin mahdollisimman pian lisärahaa, jotta  Mikkeli- Juva peruskorjaus saadaan kerralla toteutettua. Suunnitelma koko tievälille valmistuu tulevana syksynä.

Vaikka työtä tehdään hartiavoimin, hyvin paljon riippuu yleisestä talouden tilasta saadaanko lisärahoitusta vielä tällä kaudella. Epävarmuus Euroopan taloudessa heijastuu Suomeen ja jokainen uusi menolisäys punnitaan poikkeuksellisen tarkkaan.

Liikenneviraston pääjohtaja esittikin, että hanke totoeutettaisiin jälkirahoitusmallilla. Valtion tukalassa taloustilanteessa juuri nämä hankkeet käynnistyvät. Kaupunki siis käynnistää hankkeen lainarahalla ja kantaa vastuun korkokuluista. Myöhemmin valtio maksaa summan ilman korkoja takaisin. Näistä jälkirahoitushankkeista on valitettavasti jo muodostunut ohitusväylä tiehankkeiden käynnistämiseksi.

Jälkirahoitusmalli on syytä Mikkeli-Juva välin vauhdittamiseksi selvittää. Kustannusarvio korkokuluista ja valtion takaisinmaksuaikataulu olisi ainakin hyvä tietää. Sen jälkeen tiedämme, onko ajatuksessa mitään realismia.

Valtiovarainvaliokunnan liikennejaosto, Liikenneviraston pääjohtaja, VR:n toimitusjohtaja tutustumassa VT5:n linjauksiin Visulahdessa.

Liikennejaosto tutustumassa Mikkelin keskustaan ja toriparkkiin. Kiitosta tuli paljon hyvästä ja nopeasta kehittämistyöstä.

Jaa artikkeli

Kommentit (0)

Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto