Oppositioanalyysiä

Oppositioanalyysiä

Tänään päättyi eduskunnan istuntokausi. Omat fiilikseni ovat tällä hetkellä on jotenkin paikallaan seisovia ja korkeintaan kelaavat menneiden viikkojen tapahtumia. Rankka syksy takana ja tuntuu, että ajatus ei oikein kulje. Blogiin pitäiis kirjoittaa lautasista, valtaoikeuksista, SATA-komiteasta, eduskunnan höpö-höpötystä täynnä olleesta kuluneesta viikosta.  Mutta jotenkin vaan takki on totaalisen tyhjä, ehkä tälläinen tunne on terveellinen ja pitää nykymenossa sallia, ainakin itselleen.

Oppositio äänestytti eduskuntaa tänäänkin tuntikausia aloitteillaan, kuten aina budjettikäsittelyssä on tapana. Tänä vuonna opposition talousarviolisäykset olisivat olleet noin 9 miljardin suuruiset.  Tulopuolelle  oppositio esitti noin 1,3 miljardin lisäyksiä. Eli parannukset kansanedustajien kotikuntien tienpätkiin olisi pitänyt tehdä velkarahalla. Toki oppositio esitti lisää euroja muuallekin, kuten oman kunnan päiväkodin pihan kunnostusta varten, kuulokojeiden paristoihin ja selvitystyöhön eläkkeiden taitetun indeksin korjaamiseksi.

Lapsilisien korottamiseksi eri tavoin olivat opposition esitykset yhteensä 569 miljoonaan euroa. Aikamoinen summa, kun ottaa huomioon, että tämä sinivihreä hallitus on jo kahteen otteeseen tehnyt korjauksia juuri lapsilisään. Yksinhuoltajien  lapsilisäkorotus sekä korotus kolmannesta lapsesta on tehty vaalikaudella jo aiemmin. Näistä äänestelimme tuntikausia vaikka kaikki tiesivät, että tehdyt esitykset ovat pääosin vain yksittäisten kansanedustajien profiilinnostoa.

Oma kollegani Viitamies Mikkelistä oli tehnyt pelkästään sosiaali- ja terveysministeriön pääluokkaan 12 esitystä eli yli joka kymmenennen kaikista aloitteista.  Aikamoista aktiivisuutta ja lisäksi kaikki muut hallinnonalat. päälle Hänen vaatimuksensa pelkästään yhdessä pääluokassa olivat lähes 120 miljoonaa euroa. Vaikka kaikki kohteet olivat varmasti enemmän tai vähemmän  perusteltuja , kertoo tämä paljon opposition vastuusta ja toimintatavoista.

Tällä viikolla vaadittiin lisää rahaa kaikkialle ja enimmäkseen juuri sinne, minne hallitus tiukassa taloustilanteessa sitä oli jo suunnannut. Oppositiossa vastuu taloudesta  ei paina ja jossain vaiheessa vaalikautta täytyy ryhtyä keräämään tilastomerkintöjä ja aktiivisuuspisteitä.

 

Jaa artikkeli

Kommentit (0)

Jätä kommentti


Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto