Kellojen siirtelystä luovuttava – kesäaika on jäänne menneisyydestä.

Kellojen siirtelystä luovuttava – kesäaika on jäänne menneisyydestä.

TIEDOTE 8.2.2018
Julkaisuvapaa heti

 

Lenita Toivakka: Kellojen siirtelystä luovuttava – kesäaika on jäänne menneisyydestä.

Kokoomuksen kansanedustaja Lenita Toivakka kannattaa kesäajasta luopumista. Euroopan parlamentti äänestää tänään EU-direktiivin muutoksesta, joka määrää EU-maiden kellojen siirrosta yhtä aikaa talvi- ja kesäaikaan. Päätöslauselmassa vaaditaan, että komissio kumoaisi kesäaikadirektiivin.

”Tutkimukset ovat osoittaneet, että kesäajalla on negatiivisia vaikutuksia terveyteen, maatalouteen ja tieturvallisuuteen. Kesäaika on jäänne menneisyydestä, ja toivon että Euroopan parlamentti äänestää tässä järjen mukana”, lausuu Toivakka.

Kaikkien meppien kannasta äänestyksessä ei vielä ole tietoa, eikä asian etenemisestä siis ole varmuutta. Kesäaikakysymys on noussut esille monissa maissa kansalaisaloitteiden kautta.

”Suomi on noudattanut kesäaikaa vuodesta 1981, ja nyt on riittävästi nähty, että hyödyt ovat olemattomat, kun samalla järjestelyn haitat muun muassa unirytmiin ovat ilmeiset. Suomen innoittamana moni jäsenmaa pohtii tällä hetkellä omaa kantaansa. Suomen kaikki 13 meppiä ovat tässä asiassa olleet historiallisen yksimielisiä, mikä on hieno asia”, sanoo Toivakka.

Jatkossakin EU-maissa olisi oltava yhtenäinen käytäntö kellon siirron tai siitä luopumisen suhteen.

Jaa artikkeli

Kommentit (0)

Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto