Kiitos Upeat kokoomusnaiset!

Kiitos Upeat kokoomusnaiset!

Kiitos, kiitos Upeat kokoomusnaiset!  Me Kokoomusnaiset eri puolelta Suomea kokoonnuimme viikonloppuna Seinäjoelle valitsemaan uuden johdon sekä päättämään tulevasta ohjelmastamme. Puheenjohtajan vaalissa oli kaksi ehdokasta; Toivakka Mikkelistä ja upea ensimmäisen kauden kansanedustaja  Sofia Vikman Tampereelta. 

Tulin lopulta valituksi tähän merkittävään ja mieluisaan tehtävään. Olen todella kiitollinen ja iloinen tuesta, jota sain naisilta ympäri Suomen. Vaalikampanjointi sujui hyvässä hengessä.Voitto oli selvä , sillä sain taakseni yli 70 prosenttia äänistä.

Varapuheenjohtajiksi valittiin Sofia ja Nina Suomalainen Helsingistä. Sain upean tiimin tekemään työtä kokoomuslaisen arvomaailman ja tavoitteiden edistämiseksi.Lisäksi uusi liittohallitus edustaa kokemusta ja uutta intoa.

Tehtävä kokoomusnaisten johdossa on äärettömän mieluisa. Olen nyt toiminut varapuheenjohtajana kaksi vuotta. Henna Virkkunen on puheenjohtajana tehnyt upeaa työtä ja minulla on valtavan suuret saappaat täytettävänä. Työtä riittää, mutta tartun siihen niin mielelläni. Kokoomusnaisissa olen löytänyt poliittisen kotini. Viikonlopun tunnelma oli jälleen kerran niin rakentava, suvaitsevainen ja iloinen.  Mutta silti kantaaottava ja keskusteleva. ei siis pelkkää hymistelyä vaan reipasta ja rehellsitä mielipiteiden vaihtoa. Seinäjoella oli vaihdettiin kokemuksia ja saatiin innostusta arkeen ja työhön.

Kokoomusnaiset tekevät työtä hyvin leveällä haravalla. Me puhumme tasa-arvosta ja suvaitsevaisuudesta, me kannamme huolta lapsista, nuorista, vanhuksista. Me haluamme, että taloutemme on kestävällä pohjalla ja tiedämme , että rakenteiden uudistaminen on välttämätöntä hyvinvoivan Suomen turvaamiseksi. Haluamme inhimillisempää ja perheystävällisempää työelämää.

Kokoomusnaiset ovat tärkeä toimija ja sisällön luoja kokoomusperheessä. Hyvällä yhteistyöllä olemme saaneet viime kaudellakin monia tavoitteitamme eteenpäin, kuten :isillä on mahdollisuus pitää pidempiä isyyslomia ja lähisuhdeväkivaltarikokset saatiin yleisen syytteen alaiseksi. Tälläkin kaudella viemme varmasti tavotteitamme tarmolla eteenpäin.

Kokoomusnaisten edustajakokouksessa oli hyvä henki ja innostunut tunnelma. Olen kiitollinen saamastani luottamuksesta. Nyt on käärittävä hihat ja kuunneltava. Se on mielestäni paras tapa aloittaa uuden toiminnan johtaminen.

Seinäjoki ja Pohjanmaa saivat muuten aivan erityisen paikan sydämessäni. Siellä on valloittavan tomeria ja reippaita naisia, muitakin kuin  Paula Risikko. Tykkään siitä reiluudesta ja tekemisen meiningistä. Äärettömän kiitollinen olen myös vaalipäällikölleni Erwesin Evalle Helsingin Kokoomusnaisista.

Tiesithän, että kokoomusnaisten toimintaan on todella helppo tulla mukaan. Otathan yhteysttä, jos olet edes ihan vähän kiinnostunut:)

Jaa artikkeli

Kommentit (3)

Jätä kommentti


Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto